Wankel-moottorin paluu – Mazda vahvisti, että tulevassa urheiluautossa on SkyActiv-R -kiertomäntämoottori

Tällä viikolla alkavassa Tokion autonäyttelyssä julkistetaan myös Mazdan uusi konseptiauto, joka antaa viitteitä seuraavaksi tulossa olevasta Mazdan urheiluautosta.

Saamamme tiedon mukaan, autossa tulee olemaan legendaarinen Wankel-, eli kiertomäntämoottori. Viimeksi Wankel-moottori on nähty Mazda RX-8:m nokalla vuosina 2003-2012. Tuleva urheiluauto saattaa hyvinkin olla mallimerkinnältään RX-9, tosin nyt Tokiossa julkistetaan vasta konseptimalli.

RX-8:n pienikokoisesta, 1,3 litraisesta Wankel-moottorista otettiin tehoa irti jopa 250 hevosvoimaa (Japanin mallit). Moottoritekniikka on kehittynyt huimasti siten vuoden 2012, joten odotettavissa on varmasti pieniä litratilavuuksia ja suurempia tehoja.

Wankel moottori on saanut nimensä saksalaisen Felix Wankelin mukaan, joka keksi moottorin vuonna 1924 ja sai luomukselleen patentin vuonna 1929. Olennaisin ero perinteisen ja Wankel-moottorin välillä on se, että perinteisessä mäntä liikkuu edestakaisin ja Wankelissa se pyörii ympyrää.

Tokion autonäyttely alkaa torstaina 29.10. ja kestää sunnuntaihin 8.11.2015 asti. Odotamme innolla kuulumisia ja julkistuksia Mazdan ja monen muun osastoilta.

Lue lisää