Viime viikkoina on saatu kuulla lähes päivittäin eri automerkkien kunnianhimoisten sähköautotavoitteiden kariutumisesta sähköautojen pahasti hyytyvän kysynnän vanavedessä. Nyt tähän joukkoon liittyy Volkswagen, joka on puhunut viime vuosina erityisen vahvasti sähköautojen puolesta.
Volkkarin sähköautostrategia sai alkunsa koko automaailmaa pahasti ravistelleesta dieselautojen päästöskandaalista loppuvuonna 2015. Merkin imago kaipasi perusteellista puhdistusta, ja hieman myöhemmin koko VW-konsernin johtoon astui BMW:llä kannuksensa hankkinut Herbert Diess. Hän päätti, että Volkswagenin tulevaisuus oli oleva sähköinen Teslan malliin, jonka perustaja Elon Musk muuten kuuluu Diessin ystäviin.
VW tarjosi jo tuolloin täyssähköisiä versioita Upista ja Golfista, mutta varsinainen vallankumous oli luvassa syksyllä 2019 jolloin konsernin ensimmäinen täysin uusi sähköauto näki päivänvalon. Se oli varta vasten sähköautoja varten suunnitellulle MEB-perusrakenteelle rakennettu ID.3, joka on sittemmin saanut seuraa suuremmista ID-sähköautoista retrotyylistä ID.Buzzia myöten.
ID-mallien alkutaivalta varjostivat kuitenkin monenlaiset softabugit, ja sisustan laatuvaikutelmakin oli kertaluokkaa halvempi kuin mihin merkin asiakkaat olivat tottuneet. Polttomoottori-Volkkareihin verrattuna liian omalaatuinen muotoilukaan ei ollut kaikkien asiakkaiden mieleen, mutta omassa segmentissään ID-sähköautot ovat kuitenkin pärjänneet kohtuullisen mukavasti. Autojen ominaisuudetkin ovat kohentuneet matkan varrella, ja sarjan uusin eli ID.7 on saanut monissa testeissä suorastaan ylistäviä arvioita.
Tästä huolimatta Volkswageninkaan sähköautot eivät käy tarpeeksi hyvin kaupaksi. Electric First -strategiaa painokkaasti ajaneesta Diessistä hankkiuduttiin eroon jo muutama vuosi sitten, ja merkin uusi johto on sittemmin puhunut perinteisempien arvojen puolesta erityisesti muotoilussa ja autojen laatuvaikutelmassa. Lähivuosina isoja muutoksia on odotettavissa koko sähköautostrategiaan.
Viime aikoina kunnianhimoisista sähköautosuunnitelmistaan ovat pakittaneet esimerkiksi Ford GM sekä Mercedes-Benz, ja nyt samansuuntaisia lausuntoja kuultiin myös Volkswagenin suunnalta. Brändin uusi pomo Thomas Schäfer kertoi Bloombergille, että asiakkaat haluavat pistokehybridejä Kiinaa ja USA:ta myöten. Niinpä VW aikoo kasvattaa niiden tarjontaa, kun täyssähköautojen myynnin kasvu on hidastumassa.
Suosittelemme
Volkswagen luopui myös hiljattain suunnitelmistaan rakentaa kahden miljardin euron arvoinen sähköautotehdas Saksaan, ja konsernin akkuyksikölle ei enää etsitä ulkopuolisia sijoittajia. Espanjaan ja Kanadaan suunnitteilla olevista ”gigatehtaista” aiotaan sen sijaan pitää kiinni jatkossakin. Lisäksi VW etsii edelleen eurooppalaisia yhteistyökumppaneita edullisen ja pienen sähköauton luomiseksi. Kiinassa merkki tekee puolestaan yhteistyötä Xpengin kanssa valloittaakseen takaisin markkinaosuuksia, joita Volkswagen on menettänyt viime vuosina paikallisille merkeille.
Euroopassa Volkswagen alittaa säädetyt päästörajat tavoitteiden mukaisesti ensi vuonna, mikä on kuulemma rohkaissut koko konsernin nokkamiestä eli Oliver Blumea pyytämään säädöksiin helpotusta EU:n suunnalta. Se jää nähtäväksi, kieltääkö EU kaikki hiilidioksidipäästöjä tuottavat uudet autot jo päätetyn mukaisesti vuodesta 2035 vai ehtiikö tämäkin asia vielä muuttua.