Vain pientä laittoa tiedossa – tällä Ferrari 400i:n prototyypillä ajoi aikanaan itse Niki Lauda

RM Sotheby’s järjestää Monacossa toukokuun puolessavälissä huutokaupan, jossa on tarjolla luultavasti astronomisiin myyntihintoihin kohoavia klassikkoautoja. Joukkoon mahtuu myös hieman nukkavierun oloinen 1970-luvun Ferrari, jolla on kuitenkin ainutlaatuinen tarina kerrottavanaan.

Kyseinen yksilö ei ole mikään keskimoottorisportti vaan gran turismojen heimoon kuuluva 2+2-paikkainen coupé, joka näyttää nykyihmisen silmään ennemminkin sedanilta. Porrasperäinen kaksiovinen GT aloitti taipaleensa vuonna 1975 365 GT4 2+2:na, jonka ulkopintaa koristi Argento Metalizzato -metallihopea ja sisätilat oli vuorattu beigellä nahalla. Tyylikäs menopeli ei kuitenkaan löytänyt ostajaa, joten Ferrari jäi tehtaalle uusien teknologioiden testaamista varten.

Ferrari 400i
Kuva: RM Sotheby’s

Ferrari-asiantuntija Tony Willisin mukaan autoon asennettiin tehtaan omistusaikana automaattivaihteisto, ja alkuperäinen 4,4-litrainen V12 korvattiin 400-mallin isommalla 4,8-litraisella kaksitoistasylinterisellä. Lisäksi kaasuttimet joutuivat väistymään ruiskujärjestelmän tieltä. Ferraria käytettiin myös ”Esperienza”-autona, jolla demonstroitiin potentiaalisille asiakkaille Ferrarin viimeisintä teknologiaa.

Ferrari 400i
Kuva: RM Sotheby’s

Tässä vaiheessa autolla ajoi kuulemma myös F1-legenda Niki Lauda, joka viihtyi kaudet 1974-1977 Ferrarilla ja loukkaantui lähes kuolettavasti vuoden 1976 Saksan GP:ssä Nürburgringillä. Lopulta tehtaalla ei ollut enää käyttöä tälle autolle, ja niinpä hopeanhohtoinen gran turismo myytiin italialaiselle asiakkaalle vuonna 1980. Seuraavien 22 vuoden aikana auto vaihtoi omistajaa vielä kuusi kertaa, ja vuonna 2002 Ferrari laivattiin lopulta pois kotimaastaan.

Ferrari 400i:n sisusta
Kuva: RM Sotheby’s

Tämän jälkeinen historia on osin hämärän peitossa, mutta vuonna 2017 Ferrari pintautui osana Australian Tasmaniassa asuneen keräilijän kokoelmaa. Vuonna 2020 Ferrari päätyi puolestaan nykyiselle omistajalleen, joka on nyt myymässä autoaan RM Sotheby’sin kautta. Vaikka 400i ”Prototipolla” on kiehtova historia, auto on nähnyt parempiakin päiviä. Ostajan vaatimuksista riippuen luvassa on vähintään pientä laittoa tai jopa perusteellinen entisöinti, mikä näkyy hinnassakin. Sen odotetaan kohoavan 65 000 – 85 000 dollarin, eli noin 60 000 – 80 000 euron tasolle Monacossa 10.-11.5. pidettävässä huutokaupassa.

Ferrari 400i:n moottori
Kuva: RM Sotheby’s
Ferrari 400i
Kuva: RM Sotheby’s
LähdeCarscoops

Lue lisää