Vaikeuksien kautta autontuunaajaksi ja videobloggariksi – mitä DustMovers-projektille kuuluu tänään?

Koulukiusaamistakin nuoruudessaan kokenut Pohjois-Savolainen insinööriopiskelija Teemu Sirviö löysi muutama vuosi sitten videobloggauksen, jonka pääaiheena on viime aikoina ollut vanhan BMW:n kunnostus. DustMovers-nimisellä Youtube-kanavalla seurataan reiluun kolmenkymmenen vuoden ikään ehtineen bemarin kunnostusta, joka näyttää tuoreista kuvista päätellen edenneen hyvin.

DustMovers BMW E30

 

DustMovers BMW E30

BMW:n tekniikka on sama kuin lähtötilanteessa, mutta auton pohja on saanut sinivalkean värityksen, sisälle on laitettu E36 M3 penkit, mustaa keinonahkaa ja punaisella timanttitikkauksella varustetut lattiamatot ja M Technic 2 ohjauspyörä. Ulkopuolella ajovaloiksi on vaihdettu tummaoptiikka xenonit ja M Technic 2 korisarja on aavistuksen vielä kesken. Myös muita muutoksia ja parannuksia on tulossa, joista myöhemmin tässä jutussa.

Toukokuun 2018 loppuun mennessä työtunteja oli kulunut auton parissa n. 600, mutta nyt elokuun loppuun mennessä niitä on kaikkiaan kertynyt noin 700. Auto oli ensimmäistä kertaa nähtävillä julkisesti Backwoods cruisingissa toukokuussa. Se katsastettiin hetki ennen tapahtumaa ja katsastusmies kehui sinivalkeaa pohjaa sekä M3 sisustaa hienoksi. Autoon muutoskatsastettiin myös 17″ vanteet ja leima tuli huomautuksetta.

Suosittelemme

BMW saamassa uutta maalia pintaan.
DustMovers BMW E30
Auton pohja sai isänmaallisen värityksen.

Kesäkuussa auto nähtiin Kuopion Kalis Carshowssa. Reissu oli Teemun mielestä onnistunut ja todella moni tuli Youtube-videoiden innoittamana katsomaan autoa livenä. Positiivista palautetta tulikin paljon ja moni sanoi seuranneensa projektia alusta saakka, eli 2017 marraskuusta lähtien. Näyttelykausi päättyi Teemun osalta 18.8.2018 Oulussa, Nurtsicruisingissa. Tämä vuosi oli Nurtsicruisingin kymmenenvuotistapahtuma, jossa autoja oli mukana noin 80. Teemun BMW sijoittui TOP 10 joukkoon, joten hän sai lähteä hymyssä suin pokaalin kanssa kotiin. Samana viikonloppuna oli myös Teemun YouTube kanavan 50. VLOG, joka jäi merkkipaaluna mieleen.

DustMovers BMW E30 Ouluhallin pihassa

DustMovers BMW E30

– Tähän oli hyvä päättää näyttelykausi 2018. Autoharrastus on siitä mukava, että siinä saa todella paljon uusia, samanhenkisiä kavereita. Nyt kuitenki alkaa olla aika taas laittaa auto talliin, purkaa osiksi ja alkaa valmistautumaan kauteen 2019. Seuraavalle kaudelle suurimmat muutokset tulevat olemaan sisustassa, moottorissa ja alustassa. Autoon laitetaan M20, 6 sylinterinen, 2 litrainen, 129hv tuottava bensiinimoottori peltipakosarjalla ja rst putkistolla. Sisustaan tehdään mm. Rolls-Roycestä tuttu “tähtikatto”. Kattoverhoiluun tulee 150 yksittäistä kuituvaloa. Alustaksi laitetaan 4 piirinen ilmajousitus kauko-ohjauksella, mallisarjan isoimmat etu,- ja takajarrut. Minulle on tärkeä pystyä ajamaan autolla normaalisti, joten näyttelymadaltamiseen ainoa vaihtoehto onkin ilmajousitus, kertoo Teemu Sirviö.

DustMovers BMW E30

– Luulin, että moottoriksi tulisi jäämään pysyvästi tuo aikakauteen kuuluva M20 moottori, mutta luulin väärin. Bemu Expert Oy otti yhteyttä ja kysyi jos laitettaisiinkin klassikkoautoon vähän erilaisempi moottori. E30 keulalle onkin tulossa muutaman vuoden sisään N52B25-moottori, eli vuosina 2005-2011 muun muassa 325i ja 525i -malleissa käytetty 6 sylinterinen, 2.5 litranen, 201 hevosvoimaa tuottava moottori. Moottorin asennuksesta tekee hankalan sen ikä. Uudemmissa autoissa on todella monimutkaiset sähköt, niissä on monta ohjainyksikköä jotka kaikki keskustelevat toistensa kanssa. Myöskin alkuperäinen mittaristo on tärkeä osa moottorin toimintaa. Meidän pitää siis muokata moottorinohjaus niin, ettei se tarvitse muita ohjainlaitteita rinnalle. Tälläistä moottorinohjainmuutosta kutsutaan yleisesti nimellä “Stand alone”. Tämä moottorinvaihto on harvinainen sen monimutkaisuuden takia. Näitä ei luultavasti ole montaa suomessa tehty, ainakaan yhteenkään en ole törmännyt missään. Myöskin maailmalla nämä ovat todella harvinaisia, Teemu kertoo.

– YouTube kanava on kasvanut hienosti, tilaajamäärät ovat tasaisessa nousussa ja katsojamäärät kasvavat myös. Talven suuret rakennusoperaatiot laittavat myös minut keksimään uutta boostia kanavalle, joten alan kansainvälistämään kanavaani. Syksyn mittaan videoiden kieleksi tulee myos Englanti, sillä ulkomailla on paljon pelkkää Suomea suurempi potenttiaali seuraajien osalta. Videoita tullaan jatkossa tekemään kaksin kappalein,yksi suomeksi ja toinen englanniksi. Tämä haastaa minua kovasti ja toivottavasti opettaa sujuvampaa Englanninkielentaitoa. Kotimaisia seuraajia ei kuitenkaan unohdeta, sillä tekstitän kaikki videoni suomeksi. Auton rakentamista rajoittaa huomattavasti ammattikorkeakouluopinnot, mutta tuleva insinööri osaa järjestää aikaa kaikelle, Teemu summaa.

DustMoversin 50. VLOG:

Lue lisää