Vähän ajetusta Saab 900:sta on tarjottu jo yli 400 000 Ruotsin kruunua

Jokin aika sitten Ruotsissa myytiin ennätyshintainen vähän ajettu Saab 96, josta Suomessakin uutisoitiin näyttävästi. Nyt tarjolla olisi vähän ajettu Saab Aero T16, jonka lopullinen myyntihinta saattaa sekin nousta ennätyskorkeaksi.

Bilweb auctions -sivuilla Ruotsissa on huudettavissa upeakuntoinen vuosimallin 1987 Saab Aero T16. Jutun kirjoitushetkellä autosta on huudettu jo 401 000 Ruotsin kruunua, eli miltei 40 000 euroa, mikä on jo iso raha 80-luvun Saabista. Aikaa kohteen sulkeutumiseen on toistaiseksi vielä kaksi päivää, joten hinta saattaa nousta vielä, kuten niin usein huutokauppojen loppumetreillä on tapana. Alun perin hinta-arvioksi oli esitetty 250 000 kruunua, mikä on jo nyt ylittynyt monin verroin.

35-vuotiaalla Saabilla on takanaan vain alle 30 000 kilometriä, mikä on harvinaista, sillä onhan kyseessä sentään poljettavaksi tehty aikansa haluttu Saabin urheilumalli. Ikään suhteutettuna autolla on siis ajettu vuodessa vain keskimäärin 820 kilometriä! Ilmoituksen tiedoista ja kuvista käy ilmi, että auto on poikkeuksellisen siistissä kunnossa moniin lajitovereihinsa nähden. Autoa on kuulemma säilytetty pääosin tallissa, mikä on helppo uskoa.

Suosittelemme

Saab myydään alkuperäisen omistajan hallusta, mikä sekään ei varsinaisesti ainakaan vähennä auton haluttavuutta. Autolla on enimmäkseen ajettu vain kesäisin, ja autostereoita, sekä kolmea jälkiasenteista mittaria lukuun ottamatta Saabin ohjaamo on tehdaskuosissaan. Takapenkit näyttävät siltä, kuin niillä ei olisi koskaan istuttu, ja autossa pitäisikin myyjän mukaan edelleen olla ”uuden auton tuoksu” tallella. Myös vilkaisu konehuoneeseen kielii, että paitsi kyseessä on vähän ajettu yksilö, myös hyvin huollettu auto. Saabin mukana seuraa luonnollisesti iso kasa dokumentaatiota, mitä on kertynyt vuosien varrelta.

Auton varusteista on listattu ilmoituksessa sähköinen kattoluukku tuulenohjaimella, sähkötoimiset lasinnostimet, sähköpeilit, tummennettava taustapeli ja elektronisesti esiin nouseva radioantenni. Tämän Saabin korkea myyntihinta on hyvä muistutus myös täkäläisille automarkkinoille, että halutumpia ja hyväkuntoisia vanhoja kasari-Saabeja ei kannata enää odottaa löytävänsä täälläkään ”muutamalla satasella” romuttamojen takapihoilta.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Maailman suurin autonvalmistaja kamppailee yhä vaikeuksien kanssa

”Emme ole enää kilpailukykyisiä”, on Volkswagenin toimitusjohtajan viesti, kun yhtiö vähentää henkilöstöä osana 10 miljardin euron säästökuuria.

Romukuntoisten Teslojen virta Pohjois-Amerikasta Ukrainaan voi olla vaarassa loppua

Yhdysvalloista ja Kanadasta päätyy vakuutusyhtiöiden kautta vaurioituneita sähköautoja Ukrainaan, jossa mekaanikot korjaavat ja myyvät niitä korkeista polttoainekustannuksista kärsiville.

Tyyliniekan uusimmat