Vähän ajettu kakkoskoppa tarjolla – 32 vuotta vanhan VW Golfin mittarissa on alle 50 000 kilometriä

Vuonna 1983 markkinoille lanseerattu toisen sukupolven VW Golf jatkoi peruspiirteiltään edeltäjänsä linjoilla, mutta ominaisuuksia kohennettiin vähän joka suunnalta. Ykköskorisen Golfin helmasyntinä oli ruosteherkkyys, joka onnistuttiin kitkemään seuraajasta menestyksekkäästi alkupään autojen jälkeen. Niinpä kakkoskorisia Golfeja näkyy edelleen liikenteessä, vaikka malli poistui tuotannosta jo 28 vuotta sitten.

Toisen sukupolven Golf oli Suomessakin yleinen, mutta Saksassa se toimi varsinaisena kansallisautona. Vuosi toisensa jälkeen myyntitilastojen ykköspaikkaa pitänyttä Golfia saatiin Saksassa kaupaksi niin suuria määriä, että merkittävä osa niistä on edelleen jäljellä. Käytettyjen autojen markkinoilla voi tänäkin päivänä törmätä helmikuntoisiin kakkos-Golfeihin, jotka ovat saaneet nauttia vain vähäisistä ajokilometreistä elämänsä aikana.

Nyt tällainen tapaus olisi myynnissä Griesheimissa Darmstadtin kaupungin lähellä. Kaksiovinen valkoinen Golf edustaa CL-varustetasoa, ja auto on ensirekisteröity helmikuussa 1987. Sisusta on massasta poikkeavasti pirteän sininen, ja varusteluun kuuluu Suomi-autoista lähes aina puuttuva kattoluukku. Se on ollut autoverottomassa Saksassa suhteellisen edullinen lisävaruste, joka on aikoinaan ruksittu moneen Golfiinkin.





Muita ”herkkuja” ovat keskikonsoli, värilasit ja radio. Golfin pellin alla puhisee 1,6-litrainen nelonen, jonka tuottamat 75 heppaa ohjataan tämän yksilön tapauksessa kolmivaihteisen automaatin kautta etupyörille. Auto on sen verran siistissä kunnossa, että se on jo saanut vähintään 30 vuoden iän vaativan paikallisen museorekisteröinnin. Volkkarissa on myös täydellinen huoltokirja, ja Golfissa ei ole kuulemma koskaan tupakoitu.

Lisäksi katsastus on juuri suoritettu, joten auto kaipaa vain kovaa ajoa. Kovin paljon Golfilla ei tosin raaskisi ajaa, koska mittarissa on vain 49 900 kilometrin lukema. Huippukuntoiseksi mainostetun VW:n hintalapussa lukee puolestaan 5900 euroa, mikä ei ole ihan pieni summa kakkoskoppaisesta Golfista. Suomessa vastaavia autoja ei ole juuri tarjolla, mutta Saksasta löytyisi muitakin vastaavia säilymisihmeitä.

- Advertisement -
LähdeAuto Bild
Turo Leppänen
Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

Uusimmat

Jäähyväiset tyylille – Mersu lopettaa S-luokan coupén ja avomallin valmistuksen

Tyylikkäimmistä autoista puhuttaessa isot kaksioviset coupét ja avomallit ovat olleet perinteisesti vahvoilla. Esimerkiksi Mercedeksen valikoimaan tällaisia autoja on kuulunut...

Kian iso katumaasturi siirtyy neljänteen sukupolveensa – uusi Sorento on jyhkeä ilmestys

Sorento-niminen katumaasturi on kuulunut Kian mallistoon jo vuodesta 2002 lähtien. Ensimmäisen sukupolven muodot olivat vielä kuin Mersun M-luokasta kopioidut,...

Jälleen uusi tulokas maailman nopeimpien hyperautojen joukkoon – Czinger 21C aikoo viedä Koenigseggin nimissä olevan ennätyksen

Taistelu hyperautojen herruudesta käy tällä hetkellä kuumempana kuin koskaan. Bugatti ja ruotsalainen Koenigsegg ovat viime vuosina saaneet aivan uusia...

BMW tuo markkinoille uuden sporttidieselin – M340d on 340-heppainen mieto hybridi nelivedolla

Dieseleiden ystävillä ei ole ollut viime aikoina helppoa, kun yhä useampi autonvalmistaja on poistanut koko moottorityypin valikoimastaan. BMW jaksaa...

Tasa-arvon nimissä: Fast and Furious –sarjan spinoff tulossa pelkillä naistähdillä

Julkisuudessa on jo spekuloitu voisiko James Bondin kaltaiset miehiset elokuvaikonit olla tulevaisuudessa naisen esittämiä. Alati etenevän tasa-arvon nimissä paineet...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Klassikkoja ja tuoreita suosikkeja – talvijalkineet moneen tyyliin ja makuun

Tämä talvi on ollut sään puolesta ailahtelevainen. Lumen sijaa taivaalta on tullut useammin vettä....

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...