Yli puolet Yhdysvaltain kansalaisista harkitsi joko sähkö- tai hybridiautoa seuraavaksi ajoneuvokseen, mikä on ristiriidassa sähköautojen hiipuneen kysynnän kanssa.
Tuhansista amerikkalaisista autokauppiaista koostuva ryhmä kirjoitti Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenille viime vuonna tiukkasanaisen viestin, jossa presidenttiä pyydettiin lopettamaan yrittäjien pakottaminen myymään väkisin kuluttajille sähköautoja. Syynä oli, että kauppiaat katsoivat ettei kysyntää vain ole heidän mukaansa tarpeeksi.
Taustalla oli tapauksia, joissa myymättömiä sähköautoja oli jopa “kasautunut” kauppiaiden tonteille. Isommassa kuvassa myös autojätit kuten Ford, ovat joutuneet leikkaamaan sekä F-150 Lightning -sähköauton, että Mustang Mach-E -crossoverin tuotantoa vaatimattomampien myyntiodotusten johdosta.
Uusi tutkimus kuitenkin väittää, että amerikkalaiset ovat erittäin kiinnostuneita valitsemaan sähköauton tai hybridin seuraavaksi autokseen. Markkinahäiriöiden ratkaisuihin erikoistuneen GBK Collectiven kyselyyn vastasi 2 000 Yhdysvalloissa asuvaa ihmistä. Tuloksista saatiin selville, että yli puolet harkitsi auton hankkimista, jossa olisi hyödynnetty sähköavusteista voimansiirtoa.
Tutkimuksen mukaan nämä ostajat ovat kuitenkin hyvin erilaisia, kuin ensimmäiset innokkaat sähköautotrendiin mukaan hypänneet. Sähköautoja harkitsevia ohjaa pienempi intohimo suunnitteluun ja innovaatioihin, ja he ovat enemmän kiinnostuneita käytännön asioista, kuten omistuskustannuksista, milloin ja missä ajoneuvoa tulisi ladata ja kuinka paljon tämä kaikki voi maksaa.
Kyselyistä selvisi, että tällä uudella potentiaalisella asiakasryhmällä oli vain 50 000 dollarin mediaanibudjetti seuraavalle ajoneuvolleen, kun nykyiset sähköautojen omistajat ostivat keskimäärin 59 000 taalan ajoneuvon. Autovalmistajille hyvä uutinen on se, että kyselyyn vastanneet sanoivat edelleen olevansa valmiita maksamaan enemmän sähköautosta. Tutkimuksen mukaan uudet ostajat maksaisivat 7 650 dollaria enemmän sähköautosta verrattuna polttomoottoriautoon, kun taas nykyiset sähköautojen omistajat ovat valmiita kaivamaan kuvettaan jopa ylimääräiseen kymppitonniin saakka.
Suosittelemme
Uusien ostajien konservatiivisempi luonne tarkoittaa myös sitä, että he pyrkivät valitsemaan tuttuja ja turvallisia automerkkejä uudempien yrittäjien sijaan. Tämän raportin mukaan Toyota onkin arvioitu halutuimmaksi sähköautobrändiksi, ja Tesla vasta kolmanneksi. GBK Collective totesikin, että Toyotan halu mennä hybridiautot edellä kosiskelee paremmin uusia ostajia, kuin jos autonvalmistaja löisi kilpailijoidensa tapaan parhaat paukut pelkkiin sähköautoihin.