Uuden E-Mersun farmarimalli esiteltiin – entistä elegantimpi farkku jää todennäköisesti lajinsa viimeiseksi

Mercedeksen ensimmäinen tehdasfarmari, eli W123:n pohjalta kehitetty S123 tuli myyntiin vuonna 1978. 45 vuoden ja yli miljoonan farkku-Mersun jälkeen on uusimman S214:n vuoro, joka on jäämässä lajinsa viimeiseksi.

Äskettäin lanseerattu uusin E-luokka on ensiksikin viimeinen tämän autoluokan tähtikeula, joka tehdään polttomoottorikäyttöön suunnitellun perusrakenteen varaan. Mercedes-Benzin edustajat ovat lisäksi kertoneet luopuvansa tulevaisuudessa kokonaan farmareista crossoverien hyväksi, koska akut on helpompi sijoittaa korkeampaan autoon.

Kuva: Mercedes-Benz

Nyt esitellyllä uuden E-luokan farmarilla on kuitenkin vielä useampi vuosi aikaa houkutella premium-farmareista edelleen kiinnostuneita ostajia. Eemelin T- eli farkkuversiot muotoiltiin takavuosina käytännöllisyyden ehdoilla, jolloin perästä tuli varsin laatikkomainen. Tästä tyylistä luovuttiin jo vuonna 2016 lanseeratussa S213:ssa, ja upouuden S214:n katto- sekä sivuikkunalinjassa on jopa häivähdys edelliskorimallin CLS:stä tuttua shooting brake -tyyliä.

Tämän ratkaisun myötä farkku-Eemeli näyttää entistä elegantimmalta, mutta tilankäyttö on kärsinyt hieman edeltäjäänkin verrattuna. Tavaratilan normivolyymiksi kerrotaan nimittäin 615 litraa, kun edeltäjän kohdalla lukema oli vielä 640 litraa. Sitä edeltäneeseen S212:n sopi puolestaan tavaraa peräti 695 litran edestä. Tästä huolimatta kontti on premium-luokan tyylifarkuksi edelleen mukavaa tasoa, ja takapenkin selkänojat kaatamalla tavaratilaa tulee käyttöön 1830 litran edestä. Pistokehybrideissä tästä joutuu kuitenkin tinkimään, sen volyymiksi kerrotaan nimittäin 460-1675 litraa. Takaselkänojat kaatuvat muuten sähköllä 40/20/40-suhteessa.

Kuva: Mercedes-Benz

Tavaratilan lastausaukosta on pyritty tekemään mahdollisimman leveä, joten heijastimet on sijoitettu sen alapuolelle puskuriin. Takaluukun kansi liikkuu jo vakiona sähköllä Easy Packiksi nimetyn toiminnon myötä. Uuden Eemelin ilmanvastuskerroin on farmarinakin varsin liukas 0.26, kun taas muut lukemat ovat kasvaneet jonkin verran edeltäjään verrattuna. Pituus on venähtänyt vain neljällä millillä 4,95 metrin kokonaismittaan, mutta leveys on kasvanut 28 millillä ja akseliväli 22 millillä, mikä lupailee entistä väljempiä takatiloja.

Kuva: Mercedes-Benz

Muuten eroja pari kuukautta sitten esiteltyyn sedaniin ei juuri ole, joten farkkuakin saa Avantgarde-, Exclusive- ja AMG-varustetasoilla. Niistä riippuen keulalla on joko Mersun perinteinen kromimaski ”latvatähdellä” tai EQ-sarjan sähköautoista inspiraationsa saanut keulailme isolla maskitähdellä. Sisustaan saa lähes koko kojelaudan kattavan MBUX-Superscreenin, ja myynti alkaa muutaman kuukauden päästä pelkkien neloskoneiden voimin. Polttomoottorit ovat joko mietoja tai pistokehybrideitä, ja hieman myöhemmin tarjolle tulee myös kuutosia sekä diesel-pistokehybrideitä. Hinnoista ei ole vielä tietoa, mutta taksat nousevat melko varmasti edeltäjään verrattuna.

Kuva: Mercedes-Benz
Kuva: Mercedes-Benz
LähdeAuto Bild

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Uusi Ford Mustang Dark Horse SC on omanlaisensa erikoistarjous – auto tarjoaa GTD-huippuversion voimanlähteen paljon halvemmalla

Ford Mustangin ehdottomana lippulaivaversiona toimii ratakäyttöön optimoitu ja rajoitettuna eränä valmistettava GTD, josta täytyy pulittaa USA:ssakin superautotasoa edustavat 325 000 dollaria. Nyt Ford esitteli kuitenkin uuden sporttimallin, joka tarjoaa GTD:stä tutun moottorin paljon edullisemmin.

Tässä Fiatissa on Ferrarin sydän – Dino on myös yksi torinolaismerkin kauneimpia luomuksia

Nykypäivänä olisi hankala kuvitella, että Fiat lähtisi haastamaan arvokkaampien merkkien gran turismot autolla, jota vauhdittaa Ferrarin moottori. Noin 60 vuotta sitten tämä oli kuitenkin arkitodellisuutta Torinossa.

Aston Martinin takavuosikymmenten kilpailija palaa markkinoille – uudesta Jensenistä julkaistiin ensimmäinen tiiserikuva

Jensen oli brittiläinen GT-autojen valmistaja, jonka tunnetuin malli oli vuonna 1966 esitelty Interceptor. Sen valmistus päättyi 50 vuotta sitten, mutta nyt markkinoille on tulossa moderni seuraaja klassisella reseptillä.

850:n erikoisversio oli melkoinen outolintu 1990-luvun Volvoksi – T5-R nauttii nykyään kulttimainetta

Volvo siirtyi vuonna 1991 uuteen aikaan, kun ikuisuuksia tuotannossa ollut 240-sarja sai vihdoinkin modernin seuraajan.

Tyyliniekan uusimmat