Tyyliniekka tutustuu – JM-Rally Parc Ferme eli Jari-Matti Latvalan rallimuseo

Etelä-Pohjanmaan Tuurista löytyy Keskisen kyläkaupan lisäksi myös autoharrastajia kiinnostava kohde, joka tottelee virallisesti JM-Rally Parc Ferme -nimeä. Tuttavallisemmin kyseessä on viereisestä Töysästä kotoisin olevan Jari-Matti Latvalan rallimuseo, joka esittelee miehen keräilemää kalustoa ja saavutuksia ralliuran varrelta.

Museo on sovitettu halliin, joka toimi alun perin Jari-Matin isän Jari Latvalan yrityksen toimipisteenä. Myös isä-Latvala on ajanut rallia jo 1980-luvun alusta lähtien, joten museon alakerrassa on näytteillä hänen palkintopokaalejansa ja ajovarusteitansa. Yläkerta on puolestaan pyhitetty Jari-Matin palkinnoille, ajohaalareille, kypärille ja erilaisille muistoesineille. Jari-Matin ura starttasi jo 16-vuotiaana Toyota Corolla 1600 GT:n ratissa, ja ainakin automerkin osalta ympyrä on sulkeutunut, kun mies toimii nykyään Toyotan tallipäällikkönä.

Toyota-painotus näkyy myös museossa, jonka yksi halli esittelee japanilaismerkin ralliautoja Celican eri sukupolvista 1990-luvun lopun Corolla WRC:hen. ”Päähallista” löytyy puolestaan tulevaisuuden ralliautoksi mainostetun GR Yariksen siviilimalli, mutta on museossa esillä muitakin merkkejä. Latvalan Volkswagen-kausilla miehelle kerääntyi myös saksalaiskonsernin klassikkomalleja, joita museossa edustavat esimerkiksi alkuperäinen Audi Quattro, Volkswagenilta lahjaksi saatu ykköskorinen Golf GTI ja entisöity T2-korinen bussivolkkari.

Suosittelemme

Joukkoon mahtuvat myös mm. historic-kisoissa nähty välikoppa-Escort sekä muutama evo-Mitsu, joista toinen on Jari-Matin vanha siviiliauto erikoiskilvillä. Esillä ovat lisäksi hänen ensimmäisenä ralliautonaan palvellut Sunbeam Avenger ja takavetoinen GT-Corolla, jonka ratin takana ralliura varsinaisesti alkoi. Lapsuusvuosilta tallella on Lokari-auto, ja museon toista seinää koristaa vanhojen mopojen kavalkadi. Museon perällä komeilee varsinainen outolintu muun kaluston joukossa, eli Woikosken automuseolta lainaksi saatu vuoden 1939 Cadillac Fleetwood Mannerheimiin ja Kekkoseen liittyvällä Suomi-historialla.

Museon kyljessä sijaitsee myös kahvila sekä pieni fanituotemyymälä, ja pihalla tulevat rallikuskit pääsevät testaamaan taitojaan sähkö- tai polkuautojen ratissa. Välillä pihalle kantautuu pörinää takimmaisesta hallista, jossa Latvalan yritys rakentaa historic-ralliautoja oman kokoelman lisäksi myös asiakaskäyttöön.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Maailman suurin autonvalmistaja kamppailee yhä vaikeuksien kanssa

”Emme ole enää kilpailukykyisiä”, on Volkswagenin toimitusjohtajan viesti, kun yhtiö vähentää henkilöstöä osana 10 miljardin euron säästökuuria.

Tyyliniekan uusimmat