Typeryyttä vai superhienot soundit – sporttiputkistolla varustettu Porsche Carrera GT sai Lontoon kadut tärisemään

Vuonna 2003 lanseerattu Porsche Carrera GT kuuluu viimeisiin vanhan koulukunnan mukaisiin superautoihin. Keskimoottorista sporttia vauhdittaa stuttgartilaisten F1- ja Le Mans -projektien sivutuotteena syntynyt vapaasti hengittävä V10, jonka iskutilavuus on 5,7 litraa. Koneen 612 hevosvoiman huipputeho syntyy vasta 8000 kierroksen kohdalla, ja voima välitetään perinteisten oppien mukaan ainoastaan takapyörille kuusivaihteisen manuaalin kautta.

Carrera GT:ssä ei ole vielä ajovakaudenhallintaakaan, joten kuskin täytyy tietää mitä on tekemässä. Surullinen esimerkki tästä on Fast & Furious -tähtenä mainetta niittäneen Paul Walkerin menehtyminen leffatähden kaverin käsistä lähteneen Carrera GT:n kyydissä. Auto vaatii siis kuljettajaltaan paljon, mutta se myös tuottaa sellaista ajamisen iloa, jota ei tahdo enää löytyä nykyisistä hybridihyperautoista.

Yksi maailman parhaista paikoista super- ja hyperautojen bongaamiseen on Lontoon keskusta. Huippukalliiden menopelien omistajat esittelevät mielellään perässä juokseville kuvaajille autojensa äänimaailmaa, mistä paikalliset asukkaat ovat kaikkea muuta kuin innoissaan. Yhden korttelin välillä tehtävistä täyskaasukiihdytyksistä ja koneiden paikallaan polkemisesta on tullut jo sen verran paljon valituksia, että Lontoon poliisikin on joutunut puuttumaan ongelmaan useaan kertaan.

Nyt tässä lajissa kunnostautui Itävallan Wienin kilvillä varustettu musta Carrera GT, joka oli viety Lontooseen ilmeisesti puhtaassa näyttämistarkoituksessa. Tämän auton äänimaailmaa on tehostettu vielä sporttiputkistolla, joten vapari-V10:n tuottamat sulosävelet saavat lähes ihon kananlihalle. Porsche-kuski tarjosi superauton perässä juosseille bongareille todellista nannaa, kun hän polki Carrera GT:tä paikallaan ja teki Lontoon tapoihin kuuluvia kaasu pohjassa -kiihdytyksiä seuraaviin punaisiin valoihin.

Ajamisen hauskuuden kannalta touhu ei tosin vaikuta kovin järkevältä, koska Porschen menoa oli pakko hillitä heti kaasun painamisen jälkeen. Silti keskustan nopeusrajoitukset taisivat ylittyä reilusti, joten ehkäpä Carrera GT kannattaisi viedä vaikka radalle korttelirallin sijasta. Siellä auton kyvyt pääsisivät paremmin oikeuksiinsa, ja kuskin kytkinjalkakin pääsisi helpommalla kuin suurkaupungin liikennevaloissa seistessä.

LähdeCarscoops

Aihepiirin uusimmat

Tältä näyttää maailman kevein Toyota Land Cruiser 70

Kuvassa ei ole maailman vahvimmat miehet, vaan klassisen maastoauton uutuusmallin yksityiskohtainen ja täysikokoinen versio, joka on taitavasti valmistettu styroksista.

Toyota esitteli pienen sähkö-SUV:n konseptin – Volvo EX30:n kilpailija tulee myyntiin jo ensi vuonna

Toyota järjesti Brysselissä Euroopan markkinoille suunnatun tilaisuuden, jossa tuotiin ensimmäistä kertaa julkisuuteen vanhan mantereen asiakkaiden makuhermoon iskevä pieni sähkö-SUV. Tällä hetkellä kyse on vielä tutkielmasta, mutta autoa voidaan odottaa myyntiin jo ensi vuonna.

Vihdoinkin uusi Lancia – täyssähköinen Ypsilon esitellään helmikuussa

Lancialla on hieno historia, mutta viime vuodet ovat olleet melkoista tuskien taivalta perinteikkäälle italialaismerkille. Lancia on myynyt ainoastaan Italiassa pahasti ikääntymään päässyttä Ypsilonia, mutta tilanteeseen on luvassa helpotusta jo pikapuoliin.

Uusi Daihatsu Taft haluaa haastaa jälleen Suzuki Jimnyn maastossa

Daihatsu Taft on jääny Suomessa toistaiseksi aika vieraaksi automalliksi, mutta kyseessä on alkujaan täälläkin paremmin tunnetun Suzuki Jimnyn kilpailija.

Tyyliniekan uusimmat