Toista tällaista ei tule vastaan – Ferrari julkisti uniikin SP38:n ja se näyttää upealta

Ferrarin One-Off -ohjelma tuottaa silloin tällöin yksittäisiä erikoismalleja, joita tehdään hyvin tiheällä seulalla valikoiduille asiakkaille. Uniikki Ferrari SP38 paljastettiin tänään Fioranon tehtaalla ja sen vastaanottanut, tuntemattomana pysyttelevä, asiakas vietiin heti auton kanssa Fioranon testiradalle.

Ferrari One Off SP38

Ferrari SP38 perustuu Ferrari 488 GTB -malliin ja luonnollisesti autosta löytyy joitakin tuttuja elementtejä, mutta muutokset ovat kuitenkin sen verran dramaattisia, että autoa ei voida sekoittaa mihinkään tusinamalleihin. Uuden korimuotojen lisäksi SP38:ssa on myös uusi kolmikerroksinen erikoisväri ja auton sisusta on räätälöity kokonaan uuteen uskoon. Potkua antaa 488 GTB:stä tuttu, kahdella turbolla ja välijäähdyttimellä varustettu 3,9 litrainen V8, jonka tehovarat ovat hieman yli 660 hevosvoiman.

Tarkkasilmäinen löytää korin muotoilussa yhtäläisyyksiä aiempien legendaaristen Ferrari-mallien kanssa, kuten 308 GTB:n, jonka etupään muotoja on mukailtu etupuskurin “huulella”. Auton takapäästä löytyvä suuri ilmanohjain ja moottorin tuuletusaukot tekevät kunniaa ehkä kaikkien aikojen legendaarisimmalle Ferrarille, F40:lle.

Ferrari One Off SP38
Ferrari One Off SP38
Ferrari One Off SP38

Tämä upea taideteos on nähtävissä ensi viikonloppuna Comojärven maisemissa pidettävässä Concorso d’Eleganza Villa d’Este -tapahtumassa.

Aihepiirin uusimmat

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Maailman suurin autonvalmistaja kamppailee yhä vaikeuksien kanssa

”Emme ole enää kilpailukykyisiä”, on Volkswagenin toimitusjohtajan viesti, kun yhtiö vähentää henkilöstöä osana 10 miljardin euron säästökuuria.

Romukuntoisten Teslojen virta Pohjois-Amerikasta Ukrainaan voi olla vaarassa loppua

Yhdysvalloista ja Kanadasta päätyy vakuutusyhtiöiden kautta vaurioituneita sähköautoja Ukrainaan, jossa mekaanikot korjaavat ja myyvät niitä korkeista polttoainekustannuksista kärsiville.

Tyyliniekan uusimmat