Todellinen turvallisuus näyttää tältä – yksikään ihminen ei ole kuollut tässä autossa Ison-Britannian teillä viimeisten 16 vuoden aikana

Autojen kolariturvallisuus on ollut viimeistään 1990-luvulta lähtien myös tärkeä myyntiargumentti. Muutamat valmistajat ovat kuitenkin panostaneet turvallisuuteen jo paljon ennen kuin siitä tuli myyvää. Yksi alan pioneereista on Volvo, joka on tuonut automaailmaan esimerkiksi ensimmäiset kolmipisteturvavyöt jo 1950-luvun lopulla.

Viime vuosina ruotsalaisbrändi on panostanut passiivisen turvallisuuden lisäksi myös erilaisiin ajoavustimiin ja hälytysjärjestelmiin. Volvo toi autoihinsa jo monta vuotta sitten esimerkiksi automaattisen hätäjarrutustoiminnon, joka on kantanut konkreettista hedelmää.

Riippumaton tutkimuslaboratorio Thatcham Research on nyt tehnyt tutkimuksen Isossa-Britanniassa myytävien autojen turvallisuudesta. Ykköseksi nousi Volvo XC90, jossa yksikään ihminen ei ole kuollut saarivaltakunnassa mallin koko historian aikana. Volvon iso katumaasturi lanseerattiin markkinoille jo vuonna 2002, joten saavutus on kunnioitettavaa luokkaa.

XC90 on tutkimuslaitoksen historian turvallisin auto, mistä saadaan kiittää Volvon vankan rakenteen lisäksi autoon jo varhaisessa vaiheessa tuotua automaattista hätäjarrutustoimintoa. XC90:tä on myyty Isossa-Britanniassa viimeisten 16 vuoden aikana yli 50 000 kappaletta, joista osa on vuonna 2015 lanseeratun toisen sukupolven edustajia.

Nykyään itsenäinen hätäjarrutustoiminto on vakiona monessa muussakin autossa. Systeemi on Thatcham Researchin mukaan tärkein turvallisuutta edistävä varuste sitten turvavyön keksimisen. Volvon nouseminen Brittein saarten turvallisimmaksi autoksi ei ole mikään yllätys jo tämän alan pitkien perinteiden vuoksi, mutta tulevaisuuttakin varten on tehty kovia lupauksia.

Suosittelemme

Volvo asetti nimittäin tavoitteekseen jo kymmenen vuotta sitten, että kukaan ei enää menehtyisi uudessa Volvossa vuoden 2020 jälkeen. Tästä päämäärästä on muistutettu usein tämän jälkeenkin, joten se voi hyvinkin muuttua todellisuudeksi kahden vuoden päästä.

Lue lisää