Elon Muskin viimeaikaiset tempaukset näkyvät Teslan kotimarkkinoidenkin myyntilukemissa, mutta Euroopassa niiden vaikutus on vielä paljon dramaattisempi. Esimerkiksi Saksassa sähköautopioneerin myynti on käytännössä puolittunut vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna.
Teslan myynti on ollut vanhalla mantereella hyvin alavireistä jo usean kuukauden ajan, mutta äskettäin päättynyt huhtikuu oli merkille jopa katastrofaalinen. Menekki laski merkittävästi Espanjan, Saksan, Belgian, Ranskan sekä Ison-Britannian kaltaisilla tärkeillä markkinoilla, ja paluuta entisiin myyntilukemiin ei ole edes näköpiirissä.

Teslan ongelmat ovat erityisen suuret Saksassa. Merkki sai siellä kaupaksi huhtikuun aikana vain 885 autoa, mikä merkitsi 45,9 prosentin pudotusta edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Tesla on myynyt Saksassa tämän vuoden kuluessa 5820 autoa, mikä tarkoittaa jopa 60,4 prosentin laskua edellisvuoden vastaavaan jaksoon verrattuna. Saksa on vieläpä ainoa Euroopan maa, jossa Teslalla on oma tehdas, joten tilanne on kaikkea muuta kuin suunnitelmien mukainen.
Saksan myyntilukemia selittänee Muskin muiden puuhien lisäksi miehen avoimesti osoittama tuki paikalliselle äärioikeistolaiselle puolueelle, mikä on saanut suuren osan ostajakandidaateista takajaloilleen. Monet odottivat Teslan tilanteen kohenevan Model Y:n ”Juniper”-facelift-version markkinoille tulon myötä, mutta auto on Euroopassakin jo kaupoissa ja myynti laahaa edelleen alavireisenä.

Kilpailijoiden kannalta Teslan tilanne on ollut suoranainen onni. Esimerkiksi Volkswagenin täyssähköautot ovat käyneet viime kuukausina mainiosti kaupaksi, ja etenkin kiinalaismerkkien myynnin kasvu on ollut muhkeaa. Mm. BYD sai Saksassa huhtikuussa kaupaksi 1566 autoa, mikä merkitsi yli 755 prosentin kasvua edellisvuoden huhtikuuhun nähden. Koko vuoden myyntilukematkin ovat merkillä 384,5 prosentin nousussa huhtikuun loppuun mennessä myytyjen 2791 auton myötä. MG:n myynti kasvoi puolestaan Saksassa huhtikuussa 34 prosentilla ja Polestarin 47,1 prosentin verran.
Suosittelemme
Isossa-Britanniassa Tesloja myytiin puolestaan huhtikuun aikana 512 autoa, eli 62 prosenttia edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa vähemmän. Espanjassa Teslan myynti putosi 36 prosentilla, Belgiassa 55 prosentin verran, Ranskassa 59 prosentilla, Tanskassa 67 prosentin verran ja Ruotsissa jopa 81 prosentilla. Niinpä ei ole mikään ihme, että vaatimukset Muskin siirtämisestä sivuun Teslan toimitusjohtajan roolista ovat vain voimistuneet viime aikoina.

