Tästä ei Skoda enää komeammaksi muutu – Kodiaqin luksusversio esitellään Geneven autonäyttelyssä

Laurin & Klement oli böömiläinen autojen, moottoripyörien ja polkupyörien valmistaja, jonka taustalla vaikuttivat Václav Laurin – ja Václav Klement -nimiset herrasmiehet. Jo vuonna 1895 perustettu yritys muuttui myöhemmin Skodaksi, jonka tuotteet olivat kommunistiaikoina kaukana böömiläisestä loistosta. Nykyään Skoda on sen sijaan VW-konsernin mallioppilas, jonka luksusperinteitäkin on herätetty jälleen henkiin L&K:ksi nimettyjen erikoismallien avulla.

Tšekkimerkki tarjoaa niitä sekä Octaviasta että isosta Superbista, mutta kookkaan Kodiaq-katumaasturin Laurin & Klement -versiota ei ole vielä nähty. Kodiaq toimii Superbin ohella Skodan lippulaivana, joten se on otollinen lähtökohta luksusmallille. Tšekitkin tiedostavat tämän, ja niinpä Kodiaq L&K tuodaan parrasvaloihin muutaman viikon päästä ovensa avaavassa Geneven autonäyttelyssä. Auton kuvat ja tiedot julkistettiin jo nyt hyvissä ajoin ennen näyttelyn avautumista.

Ulkoisesti Kodiaqin arvokkaimman version erottaa kromikylläisestä maskista ja hillitysti muutetusta takapuskurista, johon on integroitu pakoputkenpäitä imitoiva kromilista. Lisäksi pyörät ovat 19-tuumaiset, ja etulokasuojien Laurin & Klement -merkit kertovat erikoismallin statuksesta. Vakiovarusteluun kuuluvat myös täysledivalot, ja sisustaa koristavat mustat pianolakatut pinnat. Lisäksi Laurin & Klementin logoja on ripoteltu ympäri sisustaa jopa tietoviihdejärjestelmän ruutua myöten.

Skoda ei ole muutenkaan nuukaillut varustelun suhteen. Kodiaq L&K:ssa on nimittäin vakiona myös mm. Canton-niminen äänentoistojärjestelmä, Columbus-navigaattori, ledeillä toteutettu sisustan tunnelmavalaistus, alumiinipolkimet, tekstiilimatot, sähkösäädöillä ja muistilla varustetut etupenkit, 360 asteen kamerasysteemi, aktiivivakionopeudensäädin, liikennemerkkien tunnistin ja kaista-avustin.

Suosittelemme


Moottorivalikoimassakin on tapahtunut uudistuksia Laurin & Klementin myötä. Aiempi 1,4-litrainen TSI on korvattu VW-konsernin tuoreella 1,5-litraisella EVO-koneella, joka tuottaa 150 heppaa. Toinen bensavaihtoehto on 190-hevosvoimaiseksi piristetty kaksilitrainen TSI, jossa on nyt hiukkassuodatin pienemmän bensakoneen tavoin. Dieselpuolella tarjolla ovat puolestaan 150- ja 190-heppaiset tehoversiot kaksilitraisesta TDI:stä.

Tehokkaimmassa bensa- ja dieselmallissa on vakiona neliveto, ja muihin versioihin sen saa lisähintaan. Nelivedon parina on myös mukautuva alusta, ja voimansiirrosta vastaa seitsemänvaihteinen DSG kaikkien muiden paitsi pienempitehoisen dieselin yhteydessä. Senkin pariksi kaksoiskytkinautomaatin saa lisämaksusta. Kodiaq Laurin & Klement ei ole muuten Skodan ainoa uutuus Genevessä, vaan Sveitsin maaperällä esitellään myös Fabian facelift.

LähdeSkoda

Lue lisää