Tässä ovat ensimmäiset viralliset kuvat uudesta BMW X3:sta – ensi-ilta koittaa syksyllä Frankfurtissa

BMW X3:n ensimmäinen sukupolvi tuotiin markkinoille 13 vuotta sitten, jolloin se oli Bemarin X-malliston toinen jäsen alkuperäisen X5:n jälkeen. X-valikoima on tämän jälkeen paisunut kuin pullataikina, mutta X3 on säilynyt baijerilaisten katumaasturimalliston kantavana voimana. Toisenkin sukupolven X3 on pian ehtinyt jo seitsemän vuoden ikään, joten seuraajaa on osattu odottaa.

Kolmannen sukupolven X3 on bongattu salavalokuvaajien linsseihin jo useaan kertaan, joten auto ei ole enää mikään suuri salaisuus. Niinpä BMW päätti julkaista siitä nyt “viralliset” salavalokuvat, jotka paljastavat uuden SUV:n lähes koko komeudessaan. Munuaismaski on kasvanut melkoisesti kokoa, ja se vaikuttaa jo korkeammalta kuin X5-isoveljessä. Etuvalot liittyvät munuaisiin hyvin samaan tyyliin kuin 3-sarjassa, ja nokassa on sukunäköä myös pienemmän X1:n kanssa.

Kylkilinjasta erottuu puolestaan sivuikkunoiden tuttu muoto, joka on toiminut X3:n tunnuspiirteenä alusta alkaen. Kyljessä on kuitenkin aiempaa enemmän muotoja, ja sama koskee myös perää. Takavalot vaikuttavat entistä isommilta, ja komea vaikutelma viimeistellään puskurin alta pilkottavilla tuplaputkenpäillä.

Suosittelemme

X3:n muodot eivät ole kaiken kaikkiaan muuttuneet kovin radikaalisti, mutta perusrakenne on täysin uusi. Auto pohjautuu nimittäin baijerilaisten modulaariselle CLAR-pohjalevylle, jonka pitäisi pudottaa SUV:n painoa. Lisäksi ulkomitat kasvavat jonkin verran, jotta X1-pikkuveljeen jää riittävä hajurako. Tämän pitäisi tuoda mukanaan entistä paremmat tilat matkustajille ja tavaroille.

Pellin alla nähdään nykymallista tuttujen voimanlähteiden lisäksi sporttinen M40i-vaihtoehto, ja todennäköisesti X3:sta esitellään myös vastaava M40d-nakuttaja. Lisäksi suunnitteilla on ensimmäistä kertaa aito X3 M, jonka tuplaturbokuutosen teholukema lienee vähintään 450 hevosvoiman luokkaa. Toista ääripäätä edustavat puolestaan pistokehybridi ja täyssähköversio.

BMW testaa autoa parhaillaan Ruotsin Arjeplogissa lähellä Napapiiriä, jossa kylmän kelin ominaisuudet saavat viimeisen hienosäädön. Uusi X3 tuodaan julkisuuteen täysin naamioimattomana todennäköisesti elokuussa hieman ennen Frankfurtin autonäyttelysä, jossa se esitellään suurelle yleisölle. Katumaasturi tehdään tuttuun tyyliin USA:n Spartanburgissa sijaitsevassa tehtaassa, ja toisena valmistuspaikkana toimii Etelä-Afrikan Rosslyn.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

EU höllentää polttomoottoriautoja koskevaa Euro 7 -päästösääntöään

Eurooppalaiset ministerit sopivat lieventävänsä ”likaisia autoja” koskevaa ehdotustaan, joskin rengas- ja jarrupäästöt otetaan edelleen käyttöön.

Hyvää syntymäpäivää Rättäri – Citroën 2 CV täyttää 75 vuotta

Kaikkein ikonisimpiin automalleihin kuuluva Rättisitikka, eli virallisemmin Citroën 2 CV on ehtinyt jo 75 vuoden ikään. Citroën juhlistaa merkkipaalua omassa museossaan järjestettävän erikoisnäyttelyn avulla.

Polestar 3:n muotoilija kritisoi perunan muotoisia sähköautoja – ulkonäköä ei pitäisi uhrata aerodynamiikan alttarilla

Monet sähköautot ovat perinnetietoisten silmään vähintäänkin kummallisen näköisiä. Osittain tämä johtuu uutta teknologiaa korostavasta erikoisuudentavoittelusta, mutta tärkeämpi syy löytyy pyrkimyksestä mahdollisimman pieneen ilmanvastukseen.

Skoda on tehnyt jo kolme miljoonaa katumaasturia – jatkoa seuraa muutaman viikon päästä esiteltävän uuden Kodiaqin myötä

Skoda on parhaillaan juhlatunnelmissa. SUV-luokan autot muodostavat tätä nykyä merkittävän osan tšekkimerkinkin myynnistä, ja Skodan tuotantolinjoilta putkahti juuri ulos kolmen miljoonan valmistetun katumaasturin rajapyykin rikkonut yksilö.

Tyyliniekan uusimmat