Tässä on Renaultin yllätysuutuus Geneven autonäyttelyyn

Kevään suurin autonäyttely järjestetään tuttuun tyyliin Sveitsin maaperällä Genevessä. Näyttely avaa ovensa ensi viikolla, ja siellä esiteltävistä uutuusmalleista putkahtelee ennakkotietoja ja -kuvia kuin sieniä sateella. Monista uutuuksista on tiedetty jo pitkään mm. virallisten tiiserikuvien avulla, että ne saavat ensi-iltansa juuri Genevessä, mutta joukkoon mahtuu myös yllätyksiä. Yksi niistä on tuore Renault Scenic, josta ranskalaismerkki julkisti juuri ensimmäiset kuvat.

Uuden Meganen farmarimallia tiedettiin odotella Geneveen, mutta samalta pohjalta tehdyn tilaversion esitteleminen jo nyt on iloinen yllätys. Tila-autojen myynti on viime vuosina jäänyt Euroopassakin pahasti katumaastureiden sekä crossovereiden jalkoihin, ja valmistajat reagoivat asiaan eri tavalla. Jotkin tilamallit eivät ole saamassa lainkaan seuraajia, kun taas toisista tila-autoista tehdään entistä crossover-maisempia olemukseltaan. Renault on jo käyttänyt tätä keinoa uuden Espacen suhteen, ja nyt pykälää pienempi Scenic seuraa perässä.

-- MAINOS --

Uutuusmalli näyttää nykyiseen Sceniciin verrattuna suorastaan urheilulliselta. Auto on madaltunut huomattavasti, ja nokka erottuu uuden Espacen tyyliin entistä selvemmin muusta korista. Sivuikkunalinjan alareunassa on jännä taite, joka tekee muotoilusta leikittelevämpää kuin isoveljessä. Nokan linjoissa on myös yhteneväisyyksiä pienempään Captur-katumaasturiin, ja etuvaloumpioissa on Renaultin uudeksi tunnusmerkiksi nousseet C-kirjaimen muotoiset päiväajovaloledit. Malliston huippuversioissa ajovaloina toimivat täysledit.

Uusi Scenic pohjautuu samalle CMF-C-nimiselle pohjalevylle, jota käytetään tuoreessa Meganessa. Myös moottorivalikoima on lainattu kompaktiluokan sisarmallista. Tämä tarkoittaa bensapuolella ainakin 1,2-litraista turbonelosta ja dieseleiden osalta 1,5- sekä 1,6-litraisten dCi-koneiden käyttöä. Valikoima saattaa myöhemmin täydentyä myös dieselhybridillä, mutta se on vasta huhujen asteella. Renault ei ole vielä julkistanut uutuusmallin teknisiä tietoja, joten lopullisia faktoja saadaan odotella ensi viikkoon.

Monissa uusissa Renaulteissa käytetään nelipyöräohjausta, ja tämä tekniikka löytyy myös tuoreen Meganen sekä auton Grandtour-farkkumallin GT-versiosta. Tekniikan osalta mikään ei siis estäisi nelipyöräohjauksen tarjoamista myös Sceniciin, mutta tämäkin asia selviää vasta virallisten tietojen tultua julkisuuteen. Tilaversion kojelauta lienee lähes sama kuin Meganessa, ja huippuversioihin tulee ranskalaismerkin viimeisin tietoviihdejärjestelmä. Se tunnetaan R-Link 2 -nimellä, ja systeemiä käytetään 8,7-tuumaisen kosketusnäytön avulla. Tila-autossa tärkeintä lienevät kuitenkin väljät tilat, joihin päästään tutustumaan ensi viikolla Geneven näyttelyssä. Toivottavasti Scenicin avaruutta ei ole uhrattu liiaksi entistä matalamman muotoilun alttarilla.

-- MAINOS --




Scenic_2

Edellinen artikkeliBMW:n 8-sarja tekee paluun
Seuraava artikkeliFlanelli
Turo Leppänen
Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

Videot

Uusimmat

Aloitusmalli Ferrarin tyyliin näyttää tältä – päivitetyssä Portofino M:ssä on 620 heppaa ja kevyesti muokattu ulkonäkö

Kun Ferrari esitteli viime syksynä avomallisen Portofinon pohjalta tehdyn Roma-nimisen coupén, monet jäivät odottamaan samoja päivityksiä myös Portofinoon. Nyt...

Ranta-Mini tekee paluun – uutta Mokea saa jälleen Isossa-Britanniassa

Alkuperäinen Austin tai Morris Mini oli yksi svengaavan 1960-luvun symboleista, ja samaa voidaan sanoa myös pikkuauton pohjalta tehdystä Moke-rantamallista....

Teslan ostajan opas: Model S vai Model X

Moni Teslan ostaja pähkäilee itselleen sopivaa mallia. Model 3 vs. Model S vertailuita löytyy useita, mutta kahden suurimman mallin,...

Maasturilegendan uusi versio bodattuna – Land Rover Defender näyttää tältä Lumma Designin käsittelyn jälkeen

Alkuperäinen Land Rover Defender poistui muutama vuosi sitten tuotannosta lähes 70 vuoden valmistuksen jälkeen, ja täysin uusi seuraaja on...

Tämä veneen ja auton yhdistelmä on tulossa pian huutokauppaan

Miksi ostaa venettä, kun voi ostaa samalla kertaa myös auton? Jos haluaa tehdä vaikutuksen ensi kesänä rannalla löhöäjiin, niin...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...