Tässä on Ferrarin uusi ”farmarimalli”

Ferrari uskaltautui aivan uusille urille, kun se esitteli viitisen vuotta sitten nelivetoisen ja shooting brake -korisen FF:n. Maranellon nelipaikkaiset mallit olivat siihen asti olleet aina perinteisiä coupéja, mutta FF oli jotakin aivan muuta. Perä oli kuin perhefarmarista lainattu, ja vapari V12:n voima välitettiin kaikille neljälle pyörälle ensimmäistä kertaa merkin historiassa. FF-mallinimen kerrottin tulevan sanoista ”Ferrari Four”, mutta se muistutti myös eräästä toisesta samantyyppisestä autosta historian hämäristä. Brittimerkki Jensen esitteli nimittäin jo 60-luvulla vallankumouksellisen nelivetoisen gran turismon, joka oli myöskin nimeltään FF.

Ferrarin mallien nimeämislogiikka tuntuu vaihtelevan melkoisen sattumanvaraisesti. Merkki paljasti nyt FF:n facelift-version, joka onkin nimeltään GTC4 Lusso. Nimi kalskahtaa varsin komealta perinnetietoisen korvaan, koska Ferrarin omasta historiasta löytyy sekä GTC- että Lusso-tunnuksin myytyjä gran turismoja. Lusso on italiaa ja tarkoittaa suomeksi luksusta, eli auto edustaa selkeästi italialaismerkin malliston ylellisintä päätä.

Ferrari_2

Nelipaikkaisen shooting braken facelift on tällä kertaa varsin kattava, koska kattopeltiä lukuun ottamatta korin kaikki ulkopinnat on laitettu uusiksi. Maski on entistä leveämpi, konepellissä sekä kylkilinjassa on uudenlaisia pokkauksia, ja etulokasuojiin on upotettu isommat kidukset kuin FF:ssä. Jopa takasivulasien muoto poikkeaa entisestä, ja takalokasuojien kaaret ovat aiempaa harteikkaammat. Takalasin yläpuolella on nyt lippatyyppinen spoileri, takapuskurin diffuusoriosa on entistä suurempi, ja takavaloja on neljä aiemman kahden sijasta. GTC4 Lusso onkin ensimmäinen Ferrari yli kymmeneen vuoteen, jossa on palattu perinteiseen neljään pyöreään takavaloon. Korin kaikilla muutoksilla on pyritty entistä parempaan aerodynamiikkaan.

Ferrari_4

Sisällä on Ferrarin viimeisin tietoviihdejärjestelmä 10,25-tuumaisella näytöllä ja pienempi ratti, jonka käytön aiempaa kompaktimpi kuskin airbag mahdollistaa. Myös nappeja on laitettu uusiksi, ja ohjauspyörän Manettino-valintakytkin edustaa tuoretta designia. Tekniikan osalta fanit voivat huokaista helpotuksesta. Ferrarin nelipaikkaisessa GT:ssä on nimittäin edelleen vapaasti hengittävä V12, jonka voimavarat ovat toki kasvaneet malliuudistuksen myötä. Teho on noussut FF:n 651 hevosvoimasta 680 heppaan ja vääntö aiemmasta 683 newtonmetristä 697 newtoniin.

Suosittelemme

GTC4 Lusso kiihtyy näillä eväillä 0,3 sekuntia aiempaa nopeammin nollasta sataan. Satasen nopeudessa ollaan vain 3,4 sekunnissa, ja huippunopeus on pysynyt 335 km/h:ssa. Autossa on nyt myös nelipyöräohjaus ja ns. Slip Side Control -järjestelmä, joka toimii yhdessä sähköisen tasauspyörästön ja iskunvaimentimien kanssa. Ferrarin mukaan tämä tekniikka parantaa auton käsiteltävyyttä ja muhkean väännön hallitsemista myös heikon pidon tarjoavilla tienpinnoilla. GTC4 Lusso esitellään muutaman viikon päästä Geneven autonäyttelyssä, ja auton hinta nousee todennäköisesti jonkin verran FF-edeltäjämalliin nähden.

Ferrari_3

Lue lisää