Tampere on Suomen toiseksi suurin talousalue, jonka kellotarjonta on ollut viime vuosina myllerryksen kourissa. On siis aika tehdä katsaus siitä, miten asiat ovat kellomerkkien ja myymälöiden osalta Tampereen keskustan alueella.
Taustaa
Kelloala on ollut globaalisti suurien muutosten kourissa, eikä Suomi ole ollut tästä poikkeus. Niin tukkureiden, kuin myös kellomerkkien ja myymälöiden määrä on supistunut. Tampere ei ole tässä mielessä poikkeus. Tampereen näkökulmasta katsottuna pohjakosketus tapahtui juuri ennen koronan alkamista, jolloin kaupunkikuvasta hävisi poikkeuksellisen paljon alan myymälöitä ja kellomerkkejä konkurssien ja lopettamisten myötä.
Kuinka moni muistaa vielä, kun keskustassa myytiin Omegaa, Breitlingia, TAG Heueria ja Longinesia? Näistä ainoastaan viimeinen on tehnyt paluun viime vuoden lopussa. Tilalle on onneksi tullut uusia merkkejä, joita ei ole Tampereella aiemmin nähty. Mutta mikä tilanne on tällä hetkellä ja mitkä ovat myymälöitä, joista löytyy paras kattaus eri merkkien kelloista?
Lyhyesti sanottuna Tampereella on kaksi myymälää, jotka erottautuvat muista. Nämä kaksi ovat Kulta-Center ja Pirkan Kello.
Kaksikosta Kulta-Center Flagship Store on noussut nopeasti kaupungin parhaaksi kelloliikkeeksi monipuolisimman ja korkeatasoisimman merkkivalikoimansa sekä itse myymälänsä ansiosta. Pirkan Kellon vahvuus piilee tarjonnan monipuolisuudessa, sillä kyseessä on täysiverinen kello- ja koruliike, jonka toisesta kerroksesta löytyy myös Suomenkin mittakaavassa merkittävä käytettyjen arvokellojen valikoima. Tämän kaksikon jälkeen kolmospaikalla on Kalevan Kello, joka pesee ja linkoaa kilpailijansa vintagekellojen tarjonnalla.
Suosittelemme
Kolmikon jälkeen tarjonta on pääosin kauppakeskustasoa, jossa operoivat Kultajousi, Timanttiset Ratina sekä muutama paikallinen yritys, joiden tarjonta on keskittynyt enemmän koruihin ja siinä rinnalla on sitten pienehkö edullisemman hintaluokan kellovalikoima.
Mutta pidemmittä puheitta, esittelen nyt Tampereen kelloliikkeet.
Kulta-Center Tampere
Tampereen ykkösenä voidaan pitää myös markkinoiden uusinta toimijaa, Itä-Suomesta Tampereen keskustaan Hämeenkadulle laajentanutta Kulta-Centeriä. Timanttiset-ketjuun kuuluvan Kulta-Centerin Tampereen myymälä ei kuitenkaan ole Timanttiset-lipun alla, vaan on Kulta-Centerin oman brändin mukainen lippulaivamyymälä.
Hämeenkadun ja Näsilinnankadun kulmassa arvokiinteistössä sijaitseva Kulta-Center on profiloitunut laadukkaaksi kelloliikkeeksi, josta löytyy muutaman tunnetun brändin koruja timanttisormuksista riipuksiin.

Kellomerkkitarjonta on Tampereen laajin ja sisältää useampia sellaisia brändejä, joita ei ole aiemmin paikkakunnalta saanut. Näitä merkkejä ovat mm. Baume & Mercier, Rado, Maurice Lacroix, Sinn, Hamilton, Leijona Heritage, U-Boat ja Montblanc. Näistä viimeisin on Suomenkin mittakaavassa harvinainen edustus, ollen toinen Suomen kahdesta Montblanc shop-in-shopista.
Montblanc on itsessään maininnan arvoinen, sillä brändi tunnetaan eritoten kynistään, joita myymälästä löytyy runsaasti. Tämän lisäksi tarjolla on Montblancin laukkuja ja reppuja, lompakoita ja asusteita, sekä tietysti kelloja. Luonnollisesti Montblancin kynien omistajat voivat tehdä musteostoksensa Kulta-Centerillä.
Kulta-Center on myös Suomen ainoa Seiko Saloon -statuksen omaava myymälä, josta saa Seikon ns. ylähyllyn tavaraa, kuten King Seiko -mallistoa. Kulta-Center sai myös Longines-edustuksen, joka päätti merkin korpitaipaleen Tampereella.
Osoite: Hämeenkatu 27, Tampere
Myynnissä olevat kellobrändit:
- Baume & Mercier
- Casio
- Certina
- Citizen
- DeSanders
- Garmin
- G-Shock
- Hamilton
- King Seiko
- Leijona Heritage
- Longines
- Maurice Lacroix
- Montblanc
- Oris
- Rado
- Seiko
- Sinn
- Tissot
- U-Boat
Pirkan Kello
Tampereen toinen merkittävä kelloliike on pitkät perinteet omaava Pirkan Kello, jonka omistaja vaihtui kuutisen vuotta sitten. Kävelykadun loppupäässä Kuninkaankadulla sijaitseva Pirkan Kello on kuin Tammerkoski, paikka joka tiedetään ja jonka olemassaoloon voi luottaa.
Pirkan Kellon kellotarjonta on uusien kellojen osalta varsin perinteinen sekoitus edullisempia ja vähän arvokkaampia kelloja ja kellomerkkejä, joista tunnetuimpia ovat Casio, Seiko, Tissot, Citizen, Leijona ja Oris. Se missä Pirkan Kello loistaa on panostus suomalaisten itsenäisten kellomerkkien edustukseen, joita ovat S.U.F Helsinki, De Motu, Aittokoski ja Pook.

Pirkan Kello on myös onnistunut ainoana kello- ja korualan vähittäismyymälänä rakentamaan merkittävän käytettyjen kellojen liiketoiminnan. Myymälän yläkerrasta löytyy nimittäin viihtyisä kello-lounge, josta löytyy runsaasti käytettyjä arvokelloja. Samassa yhteydessä toimii myös oma kelloseppä, joka on varsin harvinainen näky tamperelaisessa kellomyymälässä.
Osoite: Kuninkaankatu 19, Tampere
Myynnissä olevat kellobrändit:
- Aittokoski
- Casio
- Citizen
- De Motu
- Festina
- Garmin
- G-Shock
- Havu
- Leijona
- Oris
- Pook
- S.U.F Helsinki
- Tissot
- Tommy Hilfiger
Kalevan Kello
Kalevan Kello on Tampereen keskustan pitkäaikaisimpaan lukeutuva kello- ja koruliike, jonka valikoimista löytyy tiivis nippu kellomerkkejä tuttuja ja turvallisia kellomerkkejä, kuten Leijona, Citizen, Seiko, Certina, Raymond Weil ja Jurmo. Erikoisuutena löytyy vielä pari kappaletta mikrokellomerkki Galvin Watch Companyn ensimmäisen sarjan kelloja, jonka taustalla on Australiassa asuva suomalainen kelloseppä Susan Galvin.
Kalevan Kellon ehdottomiin helmiin kuuluu suomalainen Aarni, jonka pitkäaikainen edustaja Kalevan kello on. Aarni löi itsensä läpi puukellojen tekijänä, joissa erikoisuutena ovat olleet rajoitetun erän mallistot – kuten tuorein Alvar & Aino Aalto -yhteistyömallisto. Puukellojen lisäksi Aarni tekee puisia aurinkolaseja sekä erittäin suosittuja nahkalaukkuja ja -lompakoita. Kalevan Kello onkin mainio paikka tutustua kokonaisvaltaisesti Aarnin maailmaan.
Kalevan Kelloa ei voi mainita ilman mainintaa vintage-kelloista. Kyseessä on Suomen mittakaavassa vintage-kellojen aarreaitta, jonka valikoimaan voi tutustua vintage-verkkokaupassa. Kalevan Kellosta löytyy myös kellosepän palvelut suoraan myymälästä.
Osoite: Tuomiokirkonkatu 17, Tampere
Myynnissä olevat kellobrändit:
- Aarni
- Casio
- Certina
- Citizen
- Gant
- Jurmo
- Leijona
- Raymond Weil
- Seiko
Timanttiset Ratina
Lahden Kellokeskuksen pyörittämä Timanttiset Ratina on katsauksemme ensimmäinen kauppakeskusmyymälä, jonka valikoimista löytyy korujen lisäksi tukku kiinnostavia kellomerkkejä. Näitä ovat Raymond Weil, Oris, Tissot, Orient, Citizen, Seiko, ja G-Shock, joiden valikoimat ovat erittäin kompaktit. Lisäksi tarjolla on Aarnin tuotteita.
Osoite: Vuolteenkatu 1, Tampere
Kultajousi
Kultajouselta löytyy Tampereelta kuusi myymälää, jotka ovat kauppakeskusten yhteydessä. Keskustan alueella myymälöitä on kolme (Koskikeskus, Sokos ja Ratina), joista ensimmäinen on kellotarjonnaltaan laajin. Sieltä löytyvät mm. Casio, Certina, G-Shock, Leijona, Seiko ja Tissot, sekä muotikellomerkeistä Boss ja Gant.
Muut paikalliset toimijat
Muut paikalliset toimijat ovat pieniä itsenäisiä myymälöitä, joista löytyy suppea valikoima kelloja. Hyvä esimerkki tällaisesta toimijasta on mm. J.I. Wahlberg, jonka erikoisuus on kaupungin kattavin teräsrannekkeiden valikoima. Toinen mielenkiintoinen toimija on City Kulta, joka toimii mm. sveitsiläisen Edox-kellomerkin maahantuojana.
Muita toimijoita ovat: