Tämä vuosimallin 1929 Desoto on harvinaisen alkuperäinen latolöytö

Vuosikymmeniä ladossa maannut 93-vuotias pitkälti alkuperäiskuntoinen auto on jotain, johon harvemmin törmää enää missään.

Chrysler-yhtymässä elettiin suurta kasvun aikaa 1920-luvulla, ja mallivalikoimaan tuli Plymouthin ja Dodgen joukkoon DeSoto, jonka yhtiö liitti osakseen vuonna 1928. DeSoto-nimellä haluttiin kunnioittaa Hernando DeSoto -nimistä tutkimusmatkailijaa, joka löysi Mississippi joen 1500-luvulla. Tämä ensimmäisen mallivuoden DeSoto on neliovinen auto, jota kutsuttiin nimellä ”Sedan DeLujo”, mikä oli oikeastaan vain ylellisempi tapa sanoa ”deluxe sedan”.

Nyt tämä auto on revitty pimeän ladon uumenista, ja vuosikymmeniä kestäneestä unestaan päivänvaloon. Auto sijaitsee Kalifornian Dixonissa, ja on parhaillaan myynnissä Barn Finds Classifieds -sivulla, joka on juuri oikea paikka kaupitella moista autovanhusta. Toisin kuin aikansa Plymoutheissa, niin luksukkaampaan vuosimallin 1929 DeSotoon valittiin neloskoneen sijaan kuusisylinterinen moottori. Desoto-mallin lanseerauksen yhteydessä Chrysler korosti, että automerkki ei kilpailisi muiden yhtiön autojen kanssa, vaikka auto jakoikin osin samaa teknologiaa ja osia.

Ensimmäisenä vuotenaan DeSotoa myytiin mukavat 34 000 autoa, joten uusi merkki sai lentävän lähdön. DeSotot myytiin ”Coach” ja ”Deluxe” malliversioina, joista myyntiyksilö kuuluu jälkimmäiseen ryhmään. Molemmissa malleissa oli sama 55-heppainen suora kuutoskone, joka tarjosi kymmenen hevosvoimaa enemmän kuin Plymoutheissa. DeSotot sijoittuivat Chryslerin omaa nimeä kantavien autojen alapuolelle, mutta Dodgen ja Plymouthin edelle edustavuudessaan. Suuntaus jatkui 50-luvulle, jolloin erot automerkkien välillä alkoivat hämärtyä, kunnes vuonna 1961 DeSoto merkki katosi valikoimista näihin päiviin saakka.

Kuvien auto vaikuttaa harvinaisen alkuperäiseltä tapaukselta, mutta miltei 100-vuotias auto tarvitsisi varmasti runsaasti uutta osaa, mikä on helpommin sanottu kuin tehty. Katto on antanut vuosikymmenten aikana periksi, mikä johdosta myös auton sisusta on karussa kunnossa. Auto on myös määritelty sikäläisittäin ”pelastukseksi”, mikä voi tarkoittaa ongelmia auton tieliikennekäyttöön saattamiseksi. Yksi vaihtoehto olisi tehdä autosta rodi, mutta niitä on maailmassa jo nähty runsaasti. Mitäpä jos auton jättäisikin nykyiseen asuunsa, ja rakentaisi sille vaikka hauskat latolöytöpuitteet auton ympärille?

Suosittelemme

1 KOMMENTTI

  1. Auton historiaa kunnioitetaan parhaiten jättämälle aivan rauhaan. Tietenkin olisi hyvä jos löydetään keino pysäyttää enempi rappeutuminen.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Maailman suurin autonvalmistaja kamppailee yhä vaikeuksien kanssa

”Emme ole enää kilpailukykyisiä”, on Volkswagenin toimitusjohtajan viesti, kun yhtiö vähentää henkilöstöä osana 10 miljardin euron säästökuuria.

Romukuntoisten Teslojen virta Pohjois-Amerikasta Ukrainaan voi olla vaarassa loppua

Yhdysvalloista ja Kanadasta päätyy vakuutusyhtiöiden kautta vaurioituneita sähköautoja Ukrainaan, jossa mekaanikot korjaavat ja myyvät niitä korkeista polttoainekustannuksista kärsiville.

Tyyliniekan uusimmat