Tämä isolohko-Corvette on seissyt tallissa jo 45 vuotta, koska omistajan rahat eivät riittäneet vakuutukseen – avosportin mittarissa on vain 967 mailia

Nettiin on viime aikoina putkahtanut mitä ihmeellisimpiä latolöytöjä, jotka ovat pysyneet julkisuudelta piilossa kymmeniä vuosia. Näistä harvinaisuuksista on parhaimmillaan maksettu miljoonia euroja, vaikka autojen kunto on usein ollut melkoisen patinoitunut. Tällä kertaa julkisuuden valokeilaan tuli vähän toisenlainen löytö Atlantin toiselta puolelta.

Kyseessä on C3-korimallia edustava sininen avo-Corvette vuodelta 1972, jonka tarinan Hot Rod -lehti kertoi. Pennsylvanialainen Jim Kevan oli 1970-luvun alussa 22-vuotias nuorimies, joka himoitsi upouutta Corvettea. Mikä tahansa malli ei kelvannut, vaan auton piti olla supermuskelitasoa edustava ZR1, joita valmistettiin vain pieni määrä.

Kevan marssi Grabiak Chevrolet -nimisen diilerin luo jättääkseen tilauksen sisään uudesta ZR1:stä. Taskussa oli riittävästi rahaa malliston huippuversioon, mutta yksi liikkeen omistajista sai Jimin toisiin aatoksiin. ZR1:ssä oli kuulemma jo liikaa tehoa katukäyttöön, ja niinpä hänelle suositeltiin mieluummin 454-kuutiotuumaisella isolohkolla ladattua ”tavallista” Vetteä.

Jim Kevan otti neuvosta vaarin, ja tilaukseen meni 7,4-litraisella kasilla sekä valkoisella rättikatolla varustettu sininen avo. Siinäkään ei tarvinnut varsinaisesti kärsiä tehonpuutteesta, koska potkua oli tuolloisen laskutavan mukaan vajaat 400 heppaa. Ne antoivat lasikuitukoriselle sportille melkoisen kyydin, mutta seuraava ongelma tuli vakuutuksesta.

Suosittelemme

Hirviömoottorilla varustettu Corvette muodosti 22-vuotiaan omistajan kanssa melkoisen onnettomuusriskin ainakin vakuutusyhtiön mielestä, ja niinpä vakuutuksesta olisi veloitettu jopa 1200 dollaria vuodessa. Se oli melkoinen summa, koska koko auton hinnaksi tuli 6200 taalaa. Tämä johti siihen, että vakuutusta ei raaskittu ottaa ja omistaja ei juuri uskaltanut ajaa autollaan.

Jimin kaverit ihmettelivät kovasti, kuinka hän pystyi olemaan ajamatta upouudella Corvettellaan. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut, koska rahat menivät perheen perustamiseen ja talon hankkimiseen. Niinpä avomuskeli säilöttiin talliin, jossa se on viettänyt käytännössä koko 45-vuotisen elämänsä. Vetten mittarissa on tällä hetkellä ainoastaan 967 mailia, eli se saattaa olla maailman vähiten ajettu C3-korinen Corvette. Kun kyseessä on vielä himoittu 454-isolohkovesio, auton arvo on huimissa lukemissa. Voi kuitenkin olla, että Jim Kevan ei suostu luopumaan ainutlaatuisesta aarteestaan.

LähdeCarscoops

Lue lisää