MAINOS: Hovisepät

EUREKA!

Hamilton-kellot
nyt Hovisepiltä.

Tutustu ja ihastu

Taiwanilainen Saab-jälleenmyyjä kieltäytyy hylkäämästä asiakkaitaan

Vaikka Saab-automerkin kuolemasta on jo yli kymmenen vuotta, Taiwanista löytyy Saabin nimeen vannova myyjä, joka jatkaa sitkeätä ja menestyksekästä työtään merkin parissa.

Jos Saab-sanan googlaa tänä päivänä, niin yksi ensimmäisistä osumistasi on yrityksen sivuilta löytyvät puolustusvoimien käyttöön valmistetut lentokoneet, torpedot ja muut “turvallisuustuotteet”. Heidän verkkosivuillaan on jopa erityinen osio, jossa brändin historiankertauksen lisäksi todetaan, että merkin autoteollisuuspuoli hakeutui konkurssiin vuonna 2011 sen jälkeen, kun amerikkalainen autojätti GM yksinkertaisesti hylkäsi Saabin.

Vaikka useimmat meistä ovat hyväksyneet Saabin kuoleman, ja pystyneet hyvästelemään tämän aikansa innovatiivisen ruotsalaisen automerkin, ei eräs taiwanilainen jälleenmyyjä ole ollut valmis jättämään Saabin suuruuden aikoja taakseen. Päin vastoin hän on jatkanut menestyksekkäästi liiketoimintaansa automerkin parissa näihin päiviin saakka.

Scandanavia Asia Corporation (SAC) on edustanut ruotsalaista brändiä aina vuodesta 1980 lähtien, ja ottanut tehtäväkseen jatkaa asiakkaidensa palvelemista vielä pitkään sen jälkeen, kun Saab-kyltit on poistettu muiden myyjien autohalleista. Nyt emme myöskään puhu mistään pienestä autotallifirmasta, sillä SAC omistaa ja operoi yhteensä kuutta eri huoltokeskusta eri puolilla Taiwania. Kaikki nämä keskukset on omistettu yksinomaan Saabeille, ja tämän lisäksi löytyy vielä 12 valtuutettua Saab-korjaamoa muualta maasta.

Suosittelemme


Vielä vaikuttavampaa on, että heidän uusin toimipaikkansa avattiin vasta viime vuonna. Myynti jatkuu kiitettävällä tasolla, vaikka uusia autoja ei enää löydykään, ja SAC joutuukin ottamaan valikoimiinsa vain käytettyjä malleja. “Olemme tehneet parhaamme pitääksemme Saabin hengissä Taiwanin teillä”, sanoo Scandanavia Asia Corporationin johtaja Salo Yang. ”Palveluiden tarjoaminen Saabeille on meidän vastuullamme, koska SAC myi kaikki uudet Saab-autot Taiwanissa. Brändin ylläpitäminen on yksinkertaisesti meidän velvollisuutemme”, Yang jatkaa.

SAC pystyy jatkaa toimintaansa jäljellä olevilla autojen osilla, joita on ostettavissa vielä General Motorsin varastoista ja muilta toimittajilta, kuten AC Delco ja Orio -yrityksiltä, jotka pystyvät vielä toimittamaan osia riippumattomille jälleenmyyjille. Joissakin tapauksissa SAC on pystynyt myös valmistamaan itse uudelleen omia osiaan pitääkseen asiakkaiden autot huollettuina. Valitettava totuus on kuitenkin se, että koko merkin toimintaa täytyy ylläpitää ilman virallista Saab Groupin tai General Motorsin apua.



Lue lisää