Suzuki Swift saa jatkoa – seuraavan sukupolven malli esitellään Japanissa muutaman viikon päästä

Perinteiset B-segmentin pikkuautot ovat olleet viime aikoina vastatuulessa, kun kiristyvät päästömääräykset ovat uhanneet nostaa niiden hinnat liian korkealle tasolle. Autoluokassa riittää kuitenkin edelleen myös uutuustarjontaa.

Esimerkiksi Ford ehti jo lopettaa kestosuosikki Fiestan tuotannon ennen uusia Euro 7 -päästömääräysiä, ja myös Volkswagen-konserni harkitsi vastaavaa peliliikettä VW Polon, Skoda Fabian sekä Seat Ibizan osalta. Viime päivinä on kuitenkin saatu kuulla, että Euro 7 tuleekin voimaan paljon kaavailtua höllempänä, ja päästöstandardit eivät juuri tiukkene nykyisestä Euro 6:sta.

Kuva: Suzuki

Tämä tarkoittaa sitä, että Euroopassa on vielä reilut 10 vuotta aikaa myydä nykyisen kaltaisia pikkuautoja ennen kuin nollapäästövaatimukset astuvat voimaan vuonna 2035. Luokan uutuuksiin kuuluu esimerkiksi pikapuoliin esiteltävä seuraavan sukupolven Citroën C3, jota saa myös täyssähköisenä. Japanin suunnalta julkisuuteen putkahtivat puolestaan ensimmäiset kuvat uudesta Suzuki Swiftistä, joka on virallisesti vielä konsepti.

Auton virallinen esittely koittaa loppukuusta järjestettävässä Japan Mobility Show’ssa. Konseptin statuksesta huolimatta kyseessä on käytännössä täysin tuotantovalmis auto, joten uuden Swiftin myynti alkanee ainakin kotimarkkinoillaan jossakin vaiheessa ensi vuotta. Seitsemän vuoden ikään ehtineen nykymallin seuraaja on edelleen helposti tunnistettavissa Swiftiksi, mutta kyseessä on kuitenkin täysin uusi auto.

Kuva: Suzuki

Swiftin tavaramerkkeihin jo muutaman sukupolven ajan kuuluneet mustat etummaiset kattopilarit löytyvät uutuudestakin, jossa on myös kontrastia antava musta katto. Pikkuauton muotoilun suurin muutos lienee korin ympäri kiertävä muotopokkaus, ja myös C-pilareihin piilotetut ovenkahvat ovat historiaa. Etuvalojen muoto on puolestaan pitkälti ennallaan, mutta entistä pyöreälinjaisempi maski muuttaa naamailmettä merkittävästi. Tähän on osuutensa myös sillä, että Suzukin logo on siirtynyt hieman Ford-henkisen maskin yläpuolelle.

Peräpäätä dominoivat entistä tummemmat takavalot, joiden muoto on kuitenkin paljon geneerisempi kuin edeltäjässä. Pakoputkenpäätä ei ainakaan ”konseptissa” näy ollenkaan, ja takaluukun sekä etulokasuojien Hybrid-logot antavat osviittaa pellin alla piilevästä tekniikasta. Täyssähköistä Swiftiä ei liene odotettavissa, mutta Euroopankin markkinoilla nähtäneen eritasoisia hybridiratkaisuja. Niitä on hyödynnetty jo nykyisessä Swiftissä, joten voimanlähdetekniikankaan osalta ei ole näköpiirissä vallankumouksellisia muutoksia.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Tältä näyttää maailman kevein Toyota Land Cruiser 70

Kuvassa ei ole maailman vahvimmat miehet, vaan klassisen maastoauton uutuusmallin yksityiskohtainen ja täysikokoinen versio, joka on taitavasti valmistettu styroksista.

Toyota esitteli pienen sähkö-SUV:n konseptin – Volvo EX30:n kilpailija tulee myyntiin jo ensi vuonna

Toyota järjesti Brysselissä Euroopan markkinoille suunnatun tilaisuuden, jossa tuotiin ensimmäistä kertaa julkisuuteen vanhan mantereen asiakkaiden makuhermoon iskevä pieni sähkö-SUV. Tällä hetkellä kyse on vielä tutkielmasta, mutta autoa voidaan odottaa myyntiin jo ensi vuonna.

Vihdoinkin uusi Lancia – täyssähköinen Ypsilon esitellään helmikuussa

Lancialla on hieno historia, mutta viime vuodet ovat olleet melkoista tuskien taivalta perinteikkäälle italialaismerkille. Lancia on myynyt ainoastaan Italiassa pahasti ikääntymään päässyttä Ypsilonia, mutta tilanteeseen on luvassa helpotusta jo pikapuoliin.

Uusi Daihatsu Taft haluaa haastaa jälleen Suzuki Jimnyn maastossa

Daihatsu Taft on jääny Suomessa toistaiseksi aika vieraaksi automalliksi, mutta kyseessä on alkujaan täälläkin paremmin tunnetun Suzuki Jimnyn kilpailija.

Tyyliniekan uusimmat