Skoda julkaisi ensimmäisen tiiserikuvan Superbin faceliftistä – uutuus paljastetaan jääkiekon MM-kisoissa

Skodan mallistoon kuului Superb-niminen luksusauto jo 1930-luvulla, kun itäblokin ajan ankeudesta ei ollut vielä tietoakaan. Kun VW-konsernin jaloilleen nostama tšekkimerkki toi jälleen mallistonsa lippulaivaksi ison sedanin 2000-luvun alussa, Superb-mallinimi kaivettiin naftaliinista. Uuden ajan Superb on edennyt tätä nykyä jo kolmanteen, vuonna 2015 esiteltyyn sukupolveensa. Se on laittanut hulppeiden tilojen ja tyylikkään muotoilun avulla monet kilpakumppanit ahtaalle, ja Superb on varmasti vienyt ostajia myös konsernisisar VW Passatilta.

Passat sai äskettäin kasvojenkohotuksen, ja Superb seuraa nyt perässä. Faceliftatun tšekkisedanin ensimmäinen tiiserikuva julkaistiin jo nyt, ja koko komeudessaan uutuus paljastetaan tällä viikolla Slovakian Bratislavassa alkavissa jääkiekon MM-kisoissa. Skoda on toiminut niiden virallisena pääsponsorina jo 27 vuoden ajan, joten kaukalon laidalla on nähty moneen kertaan aiemminkin tšekkimerkin uutuusmalleja.

Tiiserikuvasta näkee, että Superb säilyttää L-kirjaimen muotoiset päiväajovalonauhansa. Nyt etuvaloumpiot ulottuvat kuitenkin maskiin asti, ja maskin kehys vaikuttaisi olevan entistä paksumpi. Etupuskurin keskellä oleva ilmanottoaukko näyttää puolestaan entistä litteämmältä, ja sen reunoilla olevat sumuvalot ovat muuttuneet kapeiksi viiruiksi. Kylkilinjassa ei ole mitään uutta kerrottavaa, mutta takavalojen väliin tulee kapea kromilista. Lisäksi takaluukun kanteen integroidaan Skodan merkkilogon sijasta tekstilogo.

Myös varustusta viilataan, ja sisustaan tulee muista VW-konsernin uutuusmalleista tuttuja herkkuja. Voimanlähdevalikoimaakin hienosäädetään Passatin tyyliin, joten pellin alle saa jatkossakin nelipyttyisiä turbobensoja ja -dieseleitä. Suurin uudistus on vahvasti huhuttu pistokehybridiversio, joka on ensimmäinen laatuaan Skodalla. Tekniikka ei ole kuitenkaan uutta, koska se lainataan suoraan Passat GTE:stä.

Tämä tarkoittaa sitä, että 154-heppainen 1,4-litrainen bensaturbo saa lisätehoa sähkömoottorista. Kokonaistehon pitäisi olla hitusen alle 220 hevosvoimaa, ja voimansiirrosta vastaa kuusivaihteinen automaatti. Sähköinen toimintamatka on parhaimmillaan noin 55 kilometriä ja virallinen keskikulutus kahden litran luokkaa satasella. Uutta Superbia voidaan odotella myyntiin jo kesällä, mutta hybridiversion lanseerausajankohdasta ei ole vielä tietoa.

LähdeAuto Bild

Aihepiirin uusimmat

MGB tekee comebackin tehokkaampana kuin koskaan – saatavilla ovat sekä bensa-V8 että sähköversio

Brittisporttien ikoneihin kuuluva MGB täytti hiljattain 60 vuotta. MG:n brändin alla tehdään nykyisin kiinalaisia sähköautoja, mutta myös aidosta asiasta tuotiin nyt tarjolle tyylikkäästi modernisoitu versio.

YangWang U8 kelluu ja kahlaa vedessä renkaitaan potkureina käyttäen

Eikä siinä vielä kaikki: 1 184 heppainen nelimoottorinen YangWang U8 sähköauto pystyy myös kääntymään paikoillaan 360-astetta.

Kiinalaiset sähköautot valtaavat maailmaa, mutta Yhdysvalloissa niitä ei ole nähty

Arvioiden mukaan Kiina tuottaa jo 60 prosenttia kaikista myydyistä sähköautoista tänä vuonna. Pohjois-Amerikassa kadut kuitenkin kumisevat tyhjyyttään kiinalaisista sähköautoista.

DEFA Power: Älykäs ja edullinen sähköauton latausasema

DEFA toi tänä vuonna markkinoille uuden latausaseman kiinteällä latauskaapelilla. Uusia sähköautojen latausasemia julkaistaan ​​koko ajan, eikä valinta ole kuluttajana helppoa. Hinnat ja ominaisuudet vaihtelevat paljon. DEFA...

Tyyliniekan uusimmat