Seat Leon siirtyy neljänteen sukupolveensa – VW Golf espanjalaisittain näyttää entistäkin sporttisemmalta

Seat Leon on toiminut VW Golfin välimerellisenä sisarmallina jo parinkymmenen vuoden ajan. Golf ja saman MQB-perusrakenteen varaan tehty Skoda Octavia ovat jo siirtyneet uusimpaan sukupolveensa, ja Leon seuraa nyt perässä. Uutuudella on niskassaan kovat paineet, koska edeltäjämalli kuului noin miljoonan myydyn auton myötä Seatin menestystarinoihin. Niinpä hyväksi havaittua reseptiä ei ole haluttu muuttaa liiaksi, mutta sekä ulkokuorta että tekniikkaa on viilattu entistä modernimmaksi.

Uusi Leon tuodaan suuren yleisön eteen maaliskuun alussa Geneven autonäyttelyssä, ja myynnin pitäisi alkaa huhtikuussa. Korimalleina jatkavat tuttuun tyyliin viisiovinen hatchback ja Sportstourer-farmari. Kolmiovinen versio kuopattiin jo kolmannen sukupolven aikana, ja sellaista ei ole jatkossakaan luvassa. Suurin muutos Leonin mitoissa on tapahtunut akselivälin osalta, joka on venähtänyt peräti viidellä sentillä. Seat on 269 sentin akselivälinsä myötä jo Skoda Octavian mitoissa, kun taas uusikin Golf jatkaa 262 sentin voimin. Niinpä espanjalaisauton takapenkillä pitäisi olla entistä väljemmät oltavat.

Hatchbackin pituus on puolestaan kasvanut 8,6 sentillä, kun taas farkku on venähtänyt 9,3 sentin verran 4,64 metrin kokonaispituuteen. Korkeutta on kolme milliä entistä vähemmän, ja leveyskin on kutistunut 17 millin verran. Tämä on suorastaan ilahduttava poikkeus jatkuvasti paisuvien nykyautojen joukossa, kun parkkiruutujen koot kasvavat valitettavan harvoin. Hatchbackin tavaratilan vetoisuus on entisellään 380 litrassa, kun taas Sportstourerin ruuma on kasvanut 30 litralla 617 litran volyymiin.

Uutuuden sisusta vaikuttaa uuden Golfin malliin hyvin digitaaliselta ja vähänappiselta ainakin paremmin varustelluissa versioissa. Perusmalleissa on sen sijaan edelleen analogiset mittarit tietoviihdejärjestelmän 8,25-tuumaisen ruudun parina. Lisävarustelistalta voi ruksia 10,25-tuumaisen digitaalimittariston ja 10-tuumaisen kosketusnäytön, jotka ovat samalla tasolla. Monia toimintoja pystyy käyttämään puheohjauksella, ja mm. lämpötilaa sekä äänenvoimakkuutta voi säätää keskinäytön alta löytyvällä liukukytkimellä Golfin malliin. Leon on verkossa auton oman SIM-kortin voimin, ja mm. Apple CarPlay toimii langattomasti. Android Auto vaatii sen sijaan vielä johtoliitännän.

Suosittelemme

Entistä matalamman oloisen konepellin alle saa erikokoisia kolmi- ja nelipyttyisiä turbokoneita. 1.0 TSI:stä ovat tarjolla 90:n sekä 110 hevosvoiman versiot, ja 1.5 TSI:n saa joko 130- tai 150-heppaisena. 110- ja 150-hevosvoimaisia bensakoneita tarjotaan myös mietoina hybrideinä, jotka hyödyntävät DSG-kaksoiskytkinautomaatin kanssa 48 voltin sähköjärjestelmää sekä starttigeneraattoria. Bensapuolen huippumallina palvelee 190 hevosta tuottava 2.0 TSI, ja sen yläpuolelle asettuu 204 kokonaistehon luovuttava eHybrdid-pistokehybridi. Hybridin voima ammennetaan konsernisisarten tavoin 1.4-litraisesta bensaturbosta ja sähkömoottorista 13 kWh:n litiumioniakkuun yhdistettynä.

Dieseleitäkään ei ole unohdettu. Kaksilitraisesta TDI:stä löytyvät 115:n ja 150 hevosvoiman versiot. Tehokkaamman pariksi saa myös nelivedon ja DSG:n Sportstourer-farkkumallin kuorissa. Lisäksi tarjolla on edeltäjän tyyliin 1.5 TGI -maakaasumalli, jonka teholukemaksi kerrotaan 130 heppaa ja toimintasäteeksi 440 kilometriä pelkän maakaasun voimin. Ajoavustintarjonta on kattava, ja assistenttien joukkoon lukeutuvat mm. ennakoiva vakionopeudensäädin sekä autosta nousemisen turvallisuutta lisäävä avustin.

Varustetasoina jatkavat tuttuun tyyliin Reference, Style, Xcellence ja FR. Ledivalot ovat jo perusmallissa, mutta uudessa Golfissa nähtyä tuulilasin heijastusnäyttöä ei saa Leoniin edes lisähintaan. Vakiona on sen sijaan Golfia sporttisempi muotoilu, jota dominoivat entistä matalamman oloinen keula sekä kapealla ledinauhalla toisiinsa yhdistetyt takavalot. Kylkilinja on sen sijaan pitkälti ennallaan, mutta farmarin takasivuikkunan taitos on valitettavasti kadonnut. Uutuuden hinnoista ei ole vielä tietoa, mutta Leonin pitäisi olla jatkossakin hieman Golfia edullisempi.

Lue lisää