NEVS pyrkii vähentämään kustannuksia, ja irtisanoo lähes 95 prosenttia työvoimastaan.

Saab meni konkurssiin jo yli vuosikymmen sitten, ja nyt myös sen jäännökset voivat kohdata samanlaisen kohtalon. NEVS AB on ruotsalainen sähköautovalmistaja, joka osti Saab Automobilen omaisuuden konkurssipesästä vuonna 2012. NEVS on viime kuussa käynnistänyt “lepotilasuunnitelman” osana pyrkimystään vähentää kustannuksia, ja näin välttää konkurssin. Yhtiö on todennut tilanteestaan, että vaikka he näkevät mahdollisuuksia tulevaisuudelle, heidän haasteensa eivät ole “valitettavasti väliaikaisia”.
Tämän seurauksena NEVS suunnittelee irtisanovansa 320 työntekijää, mikä kattaa lähes 95 prosenttia heidän työvoimastaan. Leikkausten astuessa voimaan yrityksen henkilöstö supistuu noin 20:een. Tämä kaikki ei kuitenkaan tapahdu yhdessä yössä. Yhtiö haluaa sanojensa mukaan käydä ensin ”neuvottelut vastaavien ammattiliittojen kanssa, jotta kaikki työntekijämme saisivat tukea ja oikeudellisia neuvoja”. Prosessin onkin tarkoitus jatkua seuraavan puolen vuoden ajan.

NEVS:n väliaikainen toimitusjohtaja Nina Selander sanoi olevansa “hyvin surullinen”, että yritys on siirtymässä “lepotilaan”. ”Tämä tarkoittaa, että joudumme vähentämään kustannuksia, ja ulottamaan irtisanomiset kaikkien yritystoiminnan alueille”. Toimitusjohtajan kelkkaan nopealla aikataululla hypännyt Selander painottaa, että “Päätöksemme on tehty sen jälkeen, kun omistajamme Evergrande, ja sijoittajamme eivät pystyneet saattamaan neuvotteluja päätökseen sopimuksemme mukaisesti.”
NEVS:llä on ollut muutoinkin kivinen polku, kun yritys osti Saab Automobilen omaisuuden 11 vuotta sitten, ja aloitti tuotannon uudelleen noin puolitoista vuotta myöhemmin. 9-3 -malli sai lopulta sähköisen muodonmuutoksen, ja NEVS suunnitteli rakentavansa Kiinassa automallia jopa 220 000 autoa vuosittain. Tämä ei koskaan toteutunut, ja Evergrande otti ohjat käsiinsä jo vuoden 2019 alussa.