Saab 9-3 sähköauto saa uuden elämän Turkissa

Saab autojen oikeudet omistava National Electric Vehicle Sweden (NEVS) hakeutui velkajärjestelyyn vuonna 2014 ja viimeisimmät Saab 9-3:n sähköversiot myytiin loppuun vuoden 2015 alkupuolella.

Nyt Turkin valtio on vahvistanut tiedon, että he kehittävät oman kansallisen sähköautonsa Saab 9-3 mallin pohjalle. Tekniikka ja sen oikeudet siirtyvät kaupassa Turkille, mutta Saabin nimi ei kuulunut kauppaan, kertoo Turkin teollisuus ja teknologiaministeri Fikri Isik.

85% valmistuvan sähköauton osista tuotetaan Turkissa ja auto tulee samaan oman merkkinsä myöhemmn. Turkki myös jatkaa yhteistyötä ruotsalaisen NEVSin kanssa. Autosta on olemassa jo muutamia prototyyppejä, jonka ulkomuodot ovat saaneet vaikutteita tämän päivän Cadillaceista.

Auton toimintamatka tulee olemaan noin 200 kilometria yhdellä latauksella ja se kiihtynee noin kymmenessä sekunnissa sataseen. Auto julkistetaan virallisesti vuonna 2020.

 

Aihepiirin uusimmat

Uusi VW Tiguan tuotiin julkisuuteen – suosikki-SUV:ssa on nyt kurvikkaammat linjat ja pistokehybridissä parhaimmillaan 100 kilometrin sähköinen toimintasäde

Volkswagen Tiguan on noussut viime vuosina kaikessa hiljaisuudessa valmistajansa myydyimmäksi malliksi yleisen SUV-buumin vanavedessä. Jossakin vaiheessa myös Tiguan muuttuu täyssähköautoksi, mutta sitä ennen on vielä yhden polttomoottoripohjaisen sukupolven vuoro.

Turkin presidentti haluaisi Elon Muskin rakentavan Teslan tehtaan maahansa

Turkki haluaa olla Teslan seuraavan sähköajoneuvotehtaan loppusijoituspaikka, vaikka maa on jo ehtinyt luomaan oman sähköautobrändin.

ELegend EL1 driftaa kuin 1980-luvun B-ryhmän rallitykki – lähes 900 000 euron sähköauton esikuvana palvelee Audin pätkä-Quattro

Pari vuotta sitten julkisuuteen putkahteli luonnoskuvia ELegend EL1 -nimisestä sähköautosta, jonka oli tarkoitus toimia 1980-luvun Audi Sport Quattron modernina tulkintana. Monista vastaavista projekteista ei ole kuultu ensimmäisen lehdistötiedotteen jälkeen enää mitään, mutta ELegendin kohdalla asia on onneksi toisin.

Volkswagen esitteli yli 550-heppaisen sähkösedanin – ID.X Performance uhkaa kuitenkin jäädä pelkäksi tutkielmaksi

GTI-fanit häädettiin Itävallan Wörtherseen rannalta kestävän kehityksen nimissä, mutta Volkswagenin ID-sähkömallien omistajat saavat sentään kokoontua paikallisesti päästöttömästi Sveitsin Locarnossa. Tapaamisen kohokohta valmistajan puolelta oli varsin yllätyksellinen konseptiauto.

Tyyliniekan uusimmat