PSA Peugeot Citroën –yhtymän itseajava prototyyppi matkasi autonomisesti 580 km Pariisista Bordeauxiin. Ajo tapahtui valtaosin moottoriteitä pitkin ja auto oli matkalla osallistumaan 5-9.10.2015 järjestettyyn Intellegent Transport Systems (ITS) -maailman kongressiin.
Matka ajettiin täysin autonomisesti, eli auto ajoi ilman kuljettajan puuttumista sen toimintoihin. Auto asetti itse oman nopeutensa ja suoritti ohitukset huomioiden muut tiellä liikkuneet autot, nopeusrajoitukset ja muut tien haasteet.
PSA-yhtymä on ensimmäinen ranskalainen autonvalmistaja, jolle on myönnetty tarvittavat luvat autonomiseen testiajoon normaalin liikenteen ajoväylillä. Lupa myönnettiin heinäkuussa 2015 ja se koskee yhtymän neljää itseajavaa prototyyppiä ja tulee vuonna 2016 laajenemaan käsittämään noin 15 prototyyppiä.
Vastatakseen kuluttajatottumusten muutoksiin ja asiakkaiden uusiin odotuksiin PSA Peugeot Citroën -yhtymä kehittää teknologisia ratkaisuja, joiden ansiosta tulevaisuuden autot tulevat olemaan entistä älykkäämpiä ja huomioimaan aiempaa paremmin myös käyttömukavuuden.
Autonomisten toimintojen ansiosta inhimillisten erehdysten ja kuljettajien kärsimän väsymyksen aiheuttamien liikenne-onnettomuuksien uskotaan vähenevän. Käynnissä olevat projektit konkretisoituvat nopeasti, kun uusiin sarjavalmisteisiin autoihin tulee tarjolle entistä enemmän kuljettajalle aiemmin kuuluneita toimintoja.
Carlos Tavares, PSA Peugeot Citroën –yhtymän hallituksen puheenjohtaja kommentoi: ”Prototyyppimme suorittama ajomatka on todiste siitä, etteivät autonomiset autot enää ole vain science fictioniä. Edessämme on siirtyminen uudelle, erittäin kiehtovalle liikkumisen aikakaudelle. ”
Suosittelemme
ITS Word Congress, Bordeaux 5-10.2015
PSA Peugeot Citroën –yhtymä esitteli ITS World Congress -tapahtumassa autonomisen eli itseajavan ajoneuvon sekä Car-to-Car tai Car-to-Infrastructure -viestintäjärjestelmät. Nämä järjestelmät tarjoavat kokonaan uudenlaisen informaatiokanavan käyttämällä muiden autojen välittämää dataa sekä infrastruktuuria. Tavoitteena on entistään parantaa tieturvallisuutta ja vähentää liikenneonnettomuuksien määrää.