Porschen Kermit on taas pian täällä – uuden 911 GT3 RS:n kuvat vuosivat julkisuuteen

Porsche 911:n RS-mallien historia alkaa jo vuonna 1973 lanseeratusta Carrera RS:stä, joka tarjosi ostajille enemmän tehoa ja vähemmän painoa kisahenkisessä paketissa. Uutena autoa oli suorastaan hankala saada kaupaksi, mutta nykyään alkuperäinen Carrrera RS kuuluu kaikkein himoituimpiin ja kalleimpiin 911-malleihin. 2000-luvun puolella RS-versioiden perinnettä on ylläpitänyt 911 GT3 RS, jota on tarjottu sekä 996-, 997- että 991-korimalleista.

991-koppainen GT3 RS tuotiin parrasvaloihin kolmen vuoden takaisessa Geneven autonäyttelyssä. Auto perustui vielä 991:n alkuperäisversioon, koska ”tavallisen” 911:n facelift-mallit esiteltiin syksyllä 2015. Tämän myötä GT3 RS ei ehtinyt olla pitkään tuotannossa, mikä teki siitä lyhyessä ajassa huippuhalutun. Monet potentiaaliset ostajat jäivätkin nuolemaan näppejään, joten GT3 RS:n paluuta kasvojenkohotuksen myötä on ehditty odotella jo kovasti.

Facelift-malli esitellään jälleen Genevessä muutaman viikon päästä. Sen virallisia tietoja ja kuvia ei ole vielä paljastettu, mutta muutama otos vuosi julkisuuteen jo nyt. Niissä esiintyy kirkuvan vihreä auto, eli jo alkuperäisessä Carrera RS:ssä ja 997-sukupolven GT3 RS:ssä käytetty signaalivihreä perinneväri tekee paluun. Samaa voidaan sanoa logotekstillä varustetuista mustista helmaraidoista, joita on viimeksi hyödynnetty samaisessa 997:ssä. Muuten uutuuden ulkonäkö on täysin odotusten kaltainen, eli se yhdistelee faceliftatun GT3:n palikoita RS:ssä jo aiemmin nähtyihin osiin. Ilmanpoistorei’illä varustettu nokkapelti on puolestaan lainattu GT2 RS -supertykistä.

Entistä massiivisempi takasiipikin vaikuttaa pitkälti samalta kuin GT2 RS:ssä. Sisustan uudistukset rajoittuvat puolestaan kaikille faceliftatuille 991:ille yhteisiin osiin, mutta kuppipenkeillä ja turvakaarilla varustetusta kabiinista on paha pistää paremmaksi ainakaan rata-ajoa silmälläpitäen. Tekniikkaakin on luonnollisesti päivitetty, ja nelilitraisesta vaparibokserista irtoaa nyt huhujen mukaan 520 heppaa. Se olisi 20 pollea entistä enemmän, mutta tästä on vielä matkaa GT2 RS:n brutaaliin 700 hevosvoiman teholukemaan.

Suosittelemme

GT3 RS:n potku tulee kuitenkin käyttöön täysin viiveettä, ja kierrosherkkyyttäkin riittää. Huipputeho saavutetaan nimittäin vasta 8250 rundin kohdalla, ja vääntökin lisääntynee jonkin verran. Ratahenkisen sportin pitäisi kiihtyä PDK-kaksoiskytkinlaatikon avustamana vain 3,2 sekunnissa nollasta sataan, ja huippunopeus on ilmeisesti 312 km/h. GT3 RS jää muuten nykyisen 991-sukupolven joutsenlauluksi, koska seuraaja on jo aivan nurkan takana. 992-korikoodilla tunnettu uusi 911 esitellään lokakuussa Pariisin autonäyttelyssä, mutta seuraavaa GT3 RS:ää saadaan odotella vielä useampi vuosi.

LähdeCarscoops

Lue lisää