Porsche teki Nürburgringillä kaikkien aikojen kierrosennätyksen – Stefan Bellofin 35 vuotta vanha haamuaika on nyt historiaa

Saksan Eifel-vuoriston syleilyssä kiemurteleva Nürburgringin Nordschleife on nähnyt monia unohtumattomia suorituksia yli 90-vuotisen historiansa aikana. Yksi ehdottomista kohokohdista ajoittui vuoden 1983 toukokuun 28. päivään. Aikansa lahjakkaimpiin kuskilupauksiin kuulunut Stefan Bellof tarttui tuolloin lähes hirviömäisen Porsche 956 -kisaprototyypin rattiin ja tykitti kilpurin ennennäkemättömään vauhtiin vuoristoratamaisella Nordschleifella ajetun 1000 kilometrin koitoksen aika-ajoissa. Lähes 21 kilometrin mittaisen kierroksen jälkeen kellot seisahtuivat aikaan 6:11.13, mikä tarkoitti kaikkien aikojen ennätystä Nürburgringin vanhalla radalla.

Stefan Bellof nousi kierroksensa myötä legendojen joukkoon lähes yhdessä yössä, mutta valitettavasti saksalaiskuski menehtyi pari vuotta myöhemmin vain 27-vuotiaana Belgian Span radalla vastaavanlaisen Porschen ratissa. Bellofin tarunhohtoista suoritusta Nordschleifella on ehkä kunnioitettu niin paljon, että sitä ei ole edes yritetty rikkoa viimeisten 35 vuoden aikana. Sopivaa kalustoakaan ei ole ollut välttämättä tarjolla, mutta nyt Porsche päätti tarttua toimeen ja rikkoa oman ennätyksensä uusimman tekniikan voimin.

Saksalaismerkki vetäytyi viime kauden jälkeen FIA:n World Endurance Championship -sarjan LMP1-autojen luokasta, jossa se nappasi monta mestaruutta ja myös kolme Le Mans -voittoa peräjälkeen. Porsche päätti keskittyä pykälää maanläheisempiin GT-autoihin, mutta vanhaa LMP1-kalustoa ei haluttu jättää tyhjän pantiksi. Niinpä viime vuoden Le Mansin kisan voittaneesta 919 Hybridistä kehitettiin evoluutioversio, jossa on kohennettu aerodynamiikkaa ja vähennetty painoa. Auton maaefektiä on saatu lisättyä peräti 53 prosentilla, ja kilpurin painoakin on onnistuttu laskemaan 39 kilolla 849 kilon kokonaismassaan.

Lisäksi hybridivoimanlähteen teholukema on kasvatettu 1160 hevosvoimaan. Turboahdetusta V4-bensakoneesta irtoaa 710 heppaa, ja sähkömoottori tuottaa vielä 433 lisäpollea. 919 Hybrid Evon potentiaalia demonstroitiin jo huhtikuussa Spa-Francorchampsin radalla, jossa Neel Jani teki uuden kierrosennätyksen. Tulokseksi saatu 1:14.770 siirsi Lewis Hamiltonin Mersun F1-autolla ajaman edellisen ennätyksen historian lehdille.

Suosittelemme

Nyt auto vietiin puolestaan Nürburgringin Nordschleifelle, jossa sen rattiin istutettiin Timo Bernhard. Saksalaiskuski sai kellot seisahtumaan aikaan 5:19.55, eli Stefan Bellofin nimissä ollut 35 vuotta vanha ennätys parani kertaheitolla peräti 51 sekunnilla. Tämä ei ole toisaalta mikään ihme, koska Bellofin 956:n 2,65-litrainen bokserikuutonen tuotti ”vain” reilut 620 hevosvoimaa ja takavetoinen kilpuri oli taatusti paljon hankalampi ajaa kuin moderni nelivetoinen hybriditykki. Bernhardin kierroksen keskinopeudeksi 20,8 kilometrin matkalla tuli 234 km/h, mikä on melkoista kyytiä kaiteiden reunustamalla Nordschleifella.

Supernopea 919 Hybrid Evo jatkaa kiertuettaan seuraavaksi Isoon-Britanniaan, jossa se näyttäytyy 12-15.7. järjestettävässä Goodwood Festival of Speedissä. Porschen tuntien luvassa voi hyvinkin olla uusi ennätysyritys lordi Marchin kartanon mailla heinäpaalien keskellä kiemurtelevalla perinneradalla.

LähdeCarscoops

Lue lisää