Pienoismallien ja vanhojen lelujen harrastajat kokoontuivat taas Espooseen – Suuri Snadi tarjosi nähtävää niin isoille kuin pienillekin pojille

Vanhoja leluja ja pienoismalleja on Suomessakin harrastettu jo vuosikymmeniä. Keräilijät ovat kokoontuneet Old Toy Swapin tai Leikkikalumarkkinoiden nimellä järjestettyyn tapahtumaan 1990-luvun alusta lähtien. Tapahtumapaikkana toimi pitkään Helsingin Aleksanterinkadulla sijaitseva Valkoinen Sali, mutta tapahtuman laajentuessa tuli tarvetta isommalle tilalle. Viimeisen parin vuoden aikana kokoontumispaikkana on toiminut Espoon Otahalli, ja tapahtuman nimi on muuttunut Suureksi Snadiksi.

Esillä ja myynnissä ei ole enää pelkästään pienoismalleja ja vanhoja leluja, vaan pienoisrautateilläkin on näkyvä osuutensa tapahtumassa. Kävijämäärää ovat kasvattaneet myös samassa yhteydessä järjestettävät nukke-ja nukkekotimarkkinat, joten Suuri Snadi ei ole pelkästään isompien ja pienempien poikien paratiisi. Miniatyyriharrastuksen eri suunnat saman katon alla vaikuttavat tekevän hyvää ainakin tapahtuman kävijämäärälle, koska Otahallissa oli melkoinen kuhina heti ovien avauduttua lauantaiaamuna.

Leluja ja pienoismalleja tutkiessa vierähti useampi tunti, ja myös myyntipöytien tarjonnan pöyhiminen vei oman aikansa. Homma ei kuitenkaan mennyt hukkaan, koska kirjoittajan omakin kokoelma karttui jälleen muutamalla löydöllä:

Suosittelemme

Tässä parhaat palat tapahtuman pienestä suuresta tarjonnasta:

Lue lisää