Onko tässä pienten hot hatchien uusi kunkku – Ford esitteli seuraavan sukupolven Fiesta ST:n

Ford Fiestan kuuma ST-versio on saanut kovasti kehuja hauskasta ajettavuudestaan, jonka osalta taskuraketti on jättänyt taakseen monta kalliimman luokan menopeliä. Fiestan seitsemäs sukupolvi esiteltiin jo pari kuukautta sitten, mutta uutta ST:tä ei suostuttu paljastamaan vielä silloin. Nyt senkin viralliset kuvat ja tiedot tuotiin julkisuuteen sopivasti juuri ennen Geneven autonäyttelyä.

Edellisessä ST:ssä käytettiin 1,6-litraista turbonelosta, josta irtosi reilut 180 hevosvoimaa. Uudessa mallissa turvaudutaan sen sijaan astetta pienempään 1,5-litraiseen turbomyllyyn, joka on ainoastaan kolmipyttyinen. Sama kone on jo tuttu mm. Focuksen kelulalta, mutta pikkuturbo on viritetty hot hatchissa astetta sporttisemmaksi. Tuoreessa Fiesta ST:ssä on tasan 200 heppaa ja 290 newtonin maksimivääntö, jotka ovat varsin kunnioitettavia lukemia kolmisylinteriselle moottorille.

Etuvetoinen taskuraketti ponkaisee näillä voimavaroilla 6,7 sekunnissa nollasta sataan, joten se on tässä suhteessa 0,2 sekuntia edeltäjäänsä nopeampi. Lisäksi tarjolla on kolme eri ajomoodia, eli Normal, Sport ja Track. Tällöin moottori, ohjaus ja ajonvakautusjärjestelmä pitäisi saada säädettyä ratapäivillekin sopivaan tilaan. ESC:n saa tällöin kokonaan pois päältä, mutta toki sen voi laittaa myös astetta miedompaan tilaan, joka sallii pientä luistoa.

Suosittelemme

Pikkusportin toisia kasvoja edustaa puolestaan maailman ensimmäinen sylinterienlepuutus kolmipyttyisessä moottorissa. Kun täyttä tehoa ei tarvita, kone muuttuu kaksisylinteriseksi ainoastaan 14 millisekunnissa, minkä pitäisi laskea hiilidioksidipäästöt noin 114 grammaan kilometriä kohti. Uutta Fiesta ST:tä saa sekä kolmi- että viisiovisena, ja auton erottaa tavallisista malleista hieman Focus RS -henkisen etupuskurin, hunajakennomaskin, sivuhelmojen, kattospoilerin ja tavallista sporttisemman takapuskurin ansiosta. Lisäksi uniikit vanteet ovat peräti 18-tuumaiset.

Sisustakin noudattaa tuttua sporttikaavaa, joka koostuu Recaron penkeistä ja alareunastaan litistetystä ratista. Lisäksi tarjolla on erilaisia yksilöllisiä koristeita mm. rattiin, vaihdekepin nuppiin ja kojelautaan. Tietoviihdepuolesta vastaa ovaalimerkin viimeisin SYNC 3 -järjestelmä, jota käytetään jopa kahdeksantuumaisen näytön välityksellä. Nykytyyliin autoon saa myös älypuhelimen liitettävyyden Android Auton sekä Applen CarPlayn kautta, ja lisävarustetarjonnan täydentää Bang & Olufsenin äänentoistojärjestelmä.

Vaikka uusi Fiesta ST esitellään pian avautuvassa Geneven autonäyttelyssä, sitä ei kannata odotella aivan heti. Myynti alkaa nimittäin vasta ensi vuoden puolella, ja hinnatkin tarkentuvat joskus myöhemmin.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Maailman suurin autonvalmistaja kamppailee yhä vaikeuksien kanssa

”Emme ole enää kilpailukykyisiä”, on Volkswagenin toimitusjohtajan viesti, kun yhtiö vähentää henkilöstöä osana 10 miljardin euron säästökuuria.

Tyyliniekan uusimmat