Nyt on erikoinen avoauto – Skoda tekee katottoman katumaasturin Karoqin pohjalta

Suurin osa avoautoista on tehty tavallisten henkilöautojen tai kaksipaikkaisten sporttien pohjalta. Maastureitakin on tarjottu katottomina versioina jo ammoisista ajoista lähtien, mutta katumaasturi- ja crossover-puolella avomallit ovat vielä harvinaisuuksia. Nissan myi USA:n markkinoilla Murano-SUV:ta avokattoisena hetken aikaa, mutta auto osoittautui täydeksi flopiksi. Brittibrändi Range Rover on kuitenkin osoittanut, että tällaisellekin menopelille voi olla oma markkinarakonsa.

Evoquesta tehty avomalli on nimittäin käynyt mukavasti kaupaksi, ja seuraavaksi jopa Volkswagen on hyppäämässä samaan kelkkaan. Kompaktien SUV-autojen luokkaa edustavasta T-Rocista tuodaan nimittäin markkinoille katoton versio parin vuoden päästä. Konsernisisar Skodalla ei ole sen sijaan vastaavia suunnitelmia ainakaan tällä tietoa, mutta tšekitkin haluavat väläyttää osaamistaan autoluokan suhteen.

Niinpä Skodan oman ammattioppilaitoksen 20 opiskelijaa on käärinyt hihansa ja lähtenyt toteuttamaan tällaista projektia, joka jää kuitenkin yksittäiskappaleeksi. Karoq-katumaasturin pohjalta tehtävän avoauton luojat ovat vasta 17- tai 18-vuotiaita, ja he harjoittelevat seitsemällä eri alalla. Nyt voimat kuitenkin yhdistetään tätä projektia varten.

Tšekkimerkki ei ole ensimmäistä kertaa asialla teini-ikäisten harjoittelijoidensa kanssa. Vastaava tiimi toteutti jo vuonna 2014 Citigo-kaupunkiauton pohjalta tehdyn roadsterin, ja seuraavana vuonna vuorossa oli Fabiasta räätälöity pick-up. Sitten luotiin Rapid Spacebackin coupé-versio, ja viime vuonna nähtiin Citigon perustalta räätälöity sähkötoiminen rantakirppu.

Suosittelemme

Avo-Karoq on siis sarjan viides auto, ja se on ensimmäinen opiskelijoiden toteuttama katumaasturi. Autosta on julkaistu vasta muutama tiiserikuva, mutta valmista tuotosta ei tarvitse odotella kovin kauan. Luomus tuodaan nimittäin julkisuuden vakokeilaan ilmeisesti toukokuussa Itävallan Wörtherseellä järjestettävän GTI-tapahtuman yhteydessä, jossa keskitytään VW-konsernin tuotteisiin. Emme kuitenkaan löisi vetoa avo-Karoqin sarjatuotantomahdollisuuksien puolesta.

Aihepiirin uusimmat

Uusi Daihatsu Taft haluaa haastaa jälleen Suzuki Jimnyn maastossa

Daihatsu Taft on jääny Suomessa toistaiseksi aika vieraaksi automalliksi, mutta kyseessä on alkujaan täälläkin paremmin tunnetun Suzuki Jimnyn kilpailija.

Dacian SUV-suosikki uudistuu – kolmannen sukupolven Dusteria saa myös hybridinä

Osittain kierrätysmuovista valmistettu Dacia Duster siirtyy kolmanteen sukupolveensa, joka on edeltäjäänsä näyttävämpi ja sähköisempi.

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Tyyliniekan uusimmat