Nyt olisi tarjolla astetta eksoottisempi farkkubemari – tämän E34 Touringin pellin alle on kenkälusikoitu 750:n 5,4-litrainen V12

BMW:n 5-sarja tuli ensimmäistä kertaa markkinoille vuonna 1972, eli juuri samaan aikaan kuin baijerilaismerkin kotikonnuilla vietettiin Münchenin kesäolympialaisia. E12-koodilla tunnetun ensimmäisen sukupolven voimin mentiin seuraavan vuosikymmenen alkuun asti, kunnes E28:na tunnettu seuraaja esiteltiin vuonna 1981. Se oli kuitenkin vain edeltäjänsä kattava facelift, joten seuraavaa kokonaan uutta Viitosta saatiin odotella vuoteen 1987 saakka.

Silloin päivänvalon näki kuningaskorimallinakin myöhemmin tunnettu E34, joka yhdisti BMW:n klassiset muodot modernin kiilamaiseen tyyliin. E34 seurasi tässä suhteessa vuotta aiemmin esiteltyä E32-korista 7-sarjaa, ja molempien linjoista vastasi italialainen Ercole Spada. Myös kolmannen sukupolven 5-sarja starttasi markkinoille klassisen porrasperän voimin edeltäjiensä malliin, mutta valikoimaa täydensi vuodesta 1991 lähtien Touringiksi nimetty tyylikäs farmariversio.

Vanhimmat E34:t ovat jo 30-vuotiaita, eli auto alkaa olla museoautoiässä. Tämä on nostanut myös hyväkuntoisten yksilöiden hintoja, ja himoituin versio on luonnollisesti parhaimmillaan 340-heppaisella 3,8-litraisella suoralla kuutosella ryyditetty M5. Sitä sai myös Touringina, joka taitaa nykypäivänä olla kaikkein arvokkain E34. Ripeän farkkubemarin voi kuitenkin tehdä muullakin tapaa, minkä USA:ssa nyt tarjolla oleva yksilö osoittaa.

1993-mallinen auto aloitti taipaleensa kuutoskoneisena 525i Touringina, mutta nyt sitä voisi nimittää 550i:ksi. Yksilön pellin alle on nimittäin survottu vuoden 1994 750iL:stä peräisin oleva 5,4-litrainen V12, joka tuottaa tehtaan jäljiltä reilut 320 heppaa. 80 tuhatta mailia ajetun koneen voima välitetään 850 CSI:n taka-akselille, ja myös kuusipykäläinen manuaali on peräisin samasta autosta. Ne ovat kuulemma uusia osia, ja sama koskee Touringin alla piileviä 850 CSI:n jarruja sekä jousitustakin. Soundeista pitää puolestaan huolen ruostumattomasta teräksestä valmistettu pakoputkisto.

Suosittelemme

Sleeper-henkisen farkun alla pyörivät Michelinin Piloteille kietaistut 17-tuumaiset vanteet, mutta muuten ulkokuori näyttäisi olevan täysin vakio. Sama koskee sisustaakin, joka on verhottu beigellä nahalla ja luksustyyliä tukevilla jalopuukoristeilla. Auto on myyjän antamien tietojen mukaan Pohjois-Ohiossa majaansa pitävän BimmerPC:n rakentama, joka on nimensä mukaisesti erikoistunut Bemareihin. Tehofarkulla on ajettu vain kesäisin sen nykyisen omistajan aikana, ja auto on nyt myynnissä Craigslist-sivustolla. Hintapyyntö on 17 000 dollaria, mikä on kuulemma samaa tasoa kuin vakiokuntoisilla 850-coupéilla Atlantin toisella puolella.

LähdeJalopnik

Aihepiirin uusimmat

Kiinalaiset sähköautot valtaavat maailmaa, mutta Yhdysvalloissa niitä ei ole nähty

Arvioiden mukaan Kiina tuottaa jo 60 prosenttia kaikista myydyistä sähköautoista tänä vuonna. Pohjois-Amerikassa kadut kuitenkin kumisevat tyhjyyttään kiinalaisista sähköautoista.

DEFA Power: Älykäs ja edullinen sähköauton latausasema

DEFA toi tänä vuonna markkinoille uuden latausaseman kiinteällä latauskaapelilla. Uusia sähköautojen latausasemia julkaistaan ​​koko ajan, eikä valinta ole kuluttajana helppoa. Hinnat ja ominaisuudet vaihtelevat paljon.  DEFA...

Sähköautokanta jatkaa kasvuaan – näitä sähköautoja rekisteröidään eniten Suomessa

Suomen täyssähköisten autojen osuus autokannasta jatkaa kasvuaan. Tuoreessa Sähköinen liikenne ry:n teettämässä raportissa kerrotaan, että jo yli joka kolmas Suomen teillä liikkuva sähköauto on...

Kerrankin kevyt sähköauto – David Brownin muokkaama klassikko-Mini painaa vain 640 kiloa

Suurin osa sähköautoista on merkittävästi polttomoottorivastineitaan painavampia möhkäleitä, mikä on melkoisessa ristiriidassa ympäristöä säästävän ekoauton idean kanssa. Asia on kuitenkin toisin, kun sähköauton lähtökohta on esitelty vuonna 1959.

Tyyliniekan uusimmat