Nyt niitä taas saa – Suzuki Jimny tekee paluun pakettiautona

Aidot edulliset maasturit ovat nykyään valitettavan harvassa, mutta Suzuki Jimny on pitänyt näitä perinteitä kunniakkaasti yllä viime vuosinakin. Kiristyvät päästömääräykset lopettivat valitettavasti Jimnyn myynnin Euroopassa, mutta nyt kulttimaasturi tekee paluun pakettiautona.

Ensimmäinen Jimny esiteltiin jo vuonna 1970, ja auton mallisarjat ovat olleet poikkeuksellisen pitkäikäisiä. Esimerkiksi nyky-Jimnyn edeltäjän ura venähti peräti 20 vuoden mittaiseksi, kunnes entistäkin sympaattisemman oloinen nykymalli tuotiin markkinoille muutama vuosi sitten. Euroopassa ja Suomessa vuonna 2018 lanseerattu maasturi nousi välittömästi sen verran suureen suosioon, että omaansa joutui odottamaan pitkään eksoottisten urheiluautojen tavoin.

Jimnyn lupaava lento tyssäsi kuitenkin vanhalla mantereella alkuunsa, kun auto ei enää täyttänytkään henkilöautoja koskevia, jatkuvasti kiristyviä päästömääräyksiä. Vanhahtava vaparitekniikka ei juuri häirinnyt ostajia, ja Suzukikaan ei halunnut lähteä vielä päivittämään Jimnyn voimanlähdettä pelkästään Euroopan markkinoita varten. Niinpä käyttöön otettiin luova ratkaisu, eli Jimnystä tehtiin pakettiauto, joita koskevat päästönormit ovat paljon väljemmät.

Jimny LCV:ksi nimetty luomus on nyt siis kaksipaikkainen pakettiauto ja samalla myös luokkansa ylivoimaisesti halvin nelivetoinen ainakin Suzukin markkinointiväen mukaan. Pikkumaasturin nokalla pöhisee edelleen 1,5-litrainen vapaasti hengittävä nelonen, jonka 102 hepan voimavarat riittävät mainiosti ainakin asfaltoitujen teiden ulkopuolelle. Samaa perinnelinjaa edustaa myös viisipykäläinen manuaalivaihteisto. Jimny on perusasetuksilla takavetoinen, ja pahemmissa paikoissa päälle voi kytkeä nelivedon. Lisäksi Suzukista löytyy hidas neliveto todella pahoja paikkoja varten.

Suosittelemme

Kaksipaikkaiseksi muuttunut Jimny LCV toimisi mainiona pienjakeluautona hankalammassa maastossa, koska takapenkit poistamalla on syntynyt 863 litran tavaratila tasaisella lattialla. Etupenkkiläiset ja tavarat pidetään toisistaan erillään metallisen verkkoväliseinän avulla, ja sekä ohjaamon että tavaratilan luvataan olevan helposti puhdistettavaa mallia. Erilaisten ajoavustimien lisäksi Jimny LCV:ssä on nyt automaattinen hätäpuhelutoiminto, ja katosta löytyy myös SOS-nappi manuaalista yhteydenottoa varten.

Suomen hinnatkin ovat jo tiedossa. Pakettimallisesta Jimnystä täytyy pulittaa vähintään 28 990 euroa, ja ennakkomyynti alkaa aivan näinä päivinä. Ensimmäiset suomalaiset asiakkaat saavat kuitenkin autonsa vasta maaliskuussa 2021.

LähdeSuzuki

Lue lisää