Nykyinen Audi RS 6 jää tyylillä eläkkeelle – Performance Nogaro Editionissa on sininen perinneväri ja jopa 705 heppaa

Audin RS-tykkimallien sarja alkoi vuonna 1994 esitellyn RS 2 Avantin myötä. 80-farkun koriin tehdyn perhesportin pellin alla möyrysi S2:n voimanlähteen pohjalta kehitetty turboviitonen, joka luovutti mm. isomman ahtimen ansiosta 315 heppaa. Teho välitettiin kaikille neljälle pyörälle Ingolstadtin ralliautoissa maailmanmaineeseen nousseen quattro-nelivedon kautta, ja auton rakentamisesta vastasi Porsche. RS 2 jätti rinkulamerkin fanien mieliin pysyvän muistijäljen myös sinisen erikoisvärinsä ansiosta, joka nimettiin Nogaro Blueksi.

Audi on sittemminkin jatkanut vauhdikkaiden farmarien parissa. RS 2:n seuraajaksi esiteltiin aikanaan RS 4, ja enemmän tilaa tarvitseville on ollut tarjolla jo reilun 15 vuoden ajan A6 Avantiin perustuva RS 6. Se on edennyt nykyään kolmanteen sukupolveensa, joka on jo elämänsä ehtoopuolella. Uusi A6 on nimittäin aivan nurkan takana, mikä tarkoittaa myös RS 6:n tuotannon päättymistä lähiaikoina. Rinkulamerkki haluaa kuitenkin lähettää auton näyttävästi eläkkeelle, mikä hoidetaan Performance Nogaro Edition -nimisen erikoismallin avulla.

Se toimii samalla myös kunnianosoituksena alkuperäiselle RS 2:lle. Niinpä väriksi on valittu legendaarinen Nogaro Blue, jota täydentää mustilla kiilto-osilla höystetty ulkonäköpaketti. 21-tuumaisissa vanteissakin on samaa sävyä, ja putkistoksi on valittu titaaninen sporttiversio. Sisustassa on puolestaan kirkuvan sinistä alcantaraa penkeissä, oviverhoiluissa ja polvituissa. Myös kontrastiompeleet ovat siniset, ja samaa sävyä on käytetty lattiamattojen reunoissakin. Kattoverhoilu on puolestaan mustaa alcantaraa, ja sisälistat ovat hiilikuitua. Erikoismallin statuksesta muistutetaan lisäksi matkustajille siitä kertovilla laatoilla.

Jos sininen sisäväri tuntuu liian räikeältä, sen tilalle saa myös mustaa alcantaraa. Pellin alla murisee RS 6:n Performance-versiosta tuttu nelilitrainen tuplaturbokasi, josta irtoaa 605 hevosvoiman teho ja 750 newtonin huippuvääntö. Iso farkku pinkaisee näillä voimavaroilla vain 3,7 sekunnissa nollasta sataan, ja huippunopeus on rajoitettu elektronisesti 305 km/h:n lukemaan.

Suosittelemme

Tässä ei ollut kuitenkaan vielä kaikki, koska lisähintaan tarjolla on vielä ripeämpikin malli. Nogaro Editionia saa nimittäin suoraan tehtaalta myös Audin hovituunaaja ABT Sportslinen kehittämällä virityssarjalla, joka nostaa tehot peräti 705 heppaan. Vääntöä on siunaantunut muhkeat 880 newtonmetriä, ja huippuja riittää 320 km/h:n verran. Nogaro Editionia valmistetaan vain 150 kappaleen erä, ja Saksan hinnat alkavat reilusta 124 000 eurosta. Suomessa tätä erikoismallia tuskin nähdään, koska RS 6:ta myydään täällä muutenkin vain mikroskooppisia määriä muuhun Eurooppaan verrattuna.

LähdeCarscoops

Lue lisää