Muistatko vielä tämän Skodan – pick-upin ja avoauton yhdistelmä Felicia Fun oli yksi 1990-luvun kummajaisista

Takamoottoriin pitkään luottanut Skoda siirtyi lopulta moderniin etuvetorakenteeseen vuonna 1987 esitellyn Favoritin myötä. Vielä sosialismin aikakaudella kehitetty pikkuauto muuttui VW-konsernin alaisuudessa Feliciaksi, joka näki päivänvalon vuonna 1994.

Felicia sai rutkasti teknisiä parannuksia Volkswagenilta lainattujen komponenttien myötä, ja auton muotojakin pyöristettiin hieman 1990-luvun hengessä. Perusrakenne pysyi kuitenkin samana, eli Felicia oli Favoritin suora jälkeläinen. Uudestisyntyneen tšekkimerkin pikkuautoa sai viisiovisena hatchbackina, mutta valmistusohjelmaan kuului myös avolavalla varustettu pick-up. Se sai kunnian toimia lähtökohtana yhdelle aikansa erikoisimmista autoista.

-- MAINOS --

Skoda esitteli nimittäin maaliskuussa 1995 kirkuvan keltaisen erikoismallin avolava-Felician pohjalta. Felicia Funiksi nimetty luomus saattoi ensi vilkaisulla vaikuttaa tavanomaista näyttävämmällä korisarjalla ja vanteilla höystetyltä pick-upilta, mutta sillä oli todellinen ässä hihassaan. Kaksipaikkaisesta lava-autosta sai nimittäin tehtyä käden käänteessä nelipaikkaisen avon, jonka takamatkustajat saivat nauttia todella raikkaasta kyydistä avolavan puolella.

Tämän mahdollisti varsin innovatiivinen idea ohjaamon alas kääntyvästä ja siirtyvästä takaseinästä, jonka myötä takapenkki saatiin loihdittua auton lavan etureunaan. Keväällä 1995 esitelty Felicia Fun oli vielä konsepti, mutta erikoisuus tuli lähes muuttumattomana tuotantoon vielä saman vuoden lokakuussa. Auton valmistus kesti lopulta elokuuhun 2000 saakka, jolloin Skodan Vrchlabín tehdas oli naputellut kasaan 4016 avo- ja lava-auton yhdistelmää.

-- MAINOS --




Felicia Funeja rantautui Suomeenkin, mutta auto jäi täällä hintansa ja vähintään erikoisen konseptinsa vuoksi todelliseksi harvinaisuudeksi. Melko pieni valmistusmäärä on tehnyt hyvää Felicia Funin haluttavuudelle, ja auto taitaakin olla lähes ainoa keräilykappaleeksi kelpaava 1990-luvun Skoda. Pirtsakan kuoren alla piilevällä tekniikalla ei ole tähän osaa eikä arpaa, koska erikoisuutta vauhdittaa mahdollisimman tavanomainen 1,6-litrainen nelonen, jonka tuottamat 75 heppaa ohjataan etupyörille viisipykäläisen manuaalin kautta.

-- MAINOS --

LähdeSkoda
Turo Leppänen
Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Uusimmat

Porsche raotti salaisuuden verhoa – uusi 911 GT3 näyttää tältä

Vaikka koko automaailma tuntuu sähköistyvän tai siirtyvän ainakin downsizing-henkisiin turbokoneisiin, myös perinteisiä korkealle kiertäviä vapareita onneksi vielä tehdään. Porschella...

Audi lähtee mukaan Dakar-aavikkoralliin sähköautolla – suunnitteilla on myös paluu Le Mansiin

Audi on sähköistynyt viime vuosina vauhdilla, mikä on näkynyt rinkulamerkin moottoriurheilutoiminnoissakin. Seuraavaksi vuorossa on legendaarisen Dakar-aavikkorallin valloitus sähkön voimin. Audin...

Muistatko vielä Peugeot 405 T16? Tyylikäs tehosedan 90-luvulta

Uusi 508 PSE (Peugeot Sport Engineered) on jo ehditty julistaa kaikkien aikojen nopeimmaksi Peugeotin katuautoksi. Se ei kuitenkaan ollut...

Lamborghinin viimeiseksi jäänyt etumoottorinen urheiluauto on jo puolen vuosisadan ikäinen – Jarama on nykyään yllättävän aliarvostettu harvinaisuus

Lamborghineista puhuttaessa mieleen tulevat useimmiten villin näköiset keskimoottoriset superautot, mutta maineikas italialaismerkki on tehnyt muunkinlaisia sportteja. Yksi niistä on...

Vertailussa tehokaksikko Tesla Model 3 Performance ja Polestar 2 Performance Pack

Teslan Model 3-sarjan ja Polestarin tehokkaimmat täyssähkömallit edustavat huippusuorituskykyä, modernia virtaviivaisuutta sekä klassista tyylikkyyttä. Polestar 2 huokuu Volvon historiaa Volvon erilliseksi...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...
Tilaa Tyyliniekan uutiskirjeLähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Lähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Tietojasi emme luovuta eteenpäin.