Minne RS-Audin soundit katosivat – katso ensimmäinen video uudesta RS 4:stä tositoimissa

Audi esitteli uuden A4:n viime syksynä Frankfurtin autonäyttelyssä, ja auto saatiin Suomessakin myyntiin jo ennen vuodenvaihdetta. Samalla paljastettiin myös turbo-V6:lla vauhditettu S4-sporttimalli. Ässän käytännöllisempi Avant-farkkuversiokin lanseerattiin äskettäin, joten sarjasta puuttuu enää todellinen kuningasmalli, joka on perinteisesti tunnettu RS 4:n nimellä.

Ensimmäinen RS 4 tuli markkinoille noin 15 vuotta sitten. Nopeasti kulttimaineeseen noussut auto kuului aikansa nopeimpiin farmareihin, ja pellin alla oli 380-heppainen tuplaturbo-V6. Kahdessa seuraavassa sukupolvessa Audi siirtyi käyttämään isompaa vapariveekasia, josta irtosi upeat äänet, ja kierrosherkkyyttäkin löytyi. Ensimmäistä V8-RS 4:ää kehuttiin todelliseksi ajajan autoksi, mutta tästä magiasta katosi jotakin viimeisimmässä sukupolvessa. 4,2-litraisen veekasin teho kohosi 450 heppaan, mutta auton ajettavuus oli silti monien mielestä tylsän aliohjaava.

Nyt Audi on testaamassa kovaa vauhtia seuraavaa RS 4:ää, joka esitellään todennäköisesti vasta ensi vuoden puolella. Auto tulee tarjolle edeltäjämallin tapaan ainoastaan farmarikorisena, koska sedan-mallisten RS-Audien myyntimäärät ovat jääneet menneisyydessä varsin pieniksi. Uudessa RS 4:ssä on samantyyppiset lokasuojanlevitykset kuin RS 6 -isoveljessään, ja nokalla on hunajakennokuvioitu maski sekä isot ilmanottoaukot. Takaapäin auton parhaana tunnusmerkkinä toimivat massiiviset tuplaputket tuttuun RS-tyyliin, mutta toki RS 4:n erottaa perusmalleista myös kattospoilerin ja takapuskurin diffuusorin avulla.

RS 4:n ulkonäkö ei poikkea kovin radikaalisti edeltäjästään, mutta pellin alla kaikki on toisin. Vapaasti hengittävä veekasi on nimittäin siirretty museon hyllylle pölyttymään, ja tilalle on tuotu jälleen ahdettu V6 ensimmäisen RS 4:n tyyliin. Kolmilitraisessa koneessa on vahvojen huhujen mukaan kaksi sähköistä turboa, joiden pitäisi siirtää turboviive lopullisesti historian lehdille. Teholukemasta ei ole vielä tietoa, mutta numerot liikkuvat luultavasti jossakin 450:n ja 500 hepan välillä. Voima välitetään kahdeksanvaihteisen automaatin kautta luonnollisesti kaikille neljälle pyörälle.

Uuden RS 4:n prototyypistä on jo saatu videomateriaalia tositoimissa Nürburgringin Nordschleifella. Audi haluaa saada edeltäjämallia vaivanneen aliohjaavuuden kuriin, joten rataa tahkotaan ankarasti parhaita säätöjä haettaessa. RS 4 näyttääkin taittuvan mutkiin nätisti, mutta äänten osalta on tullut pahasti takapakkia edeltäjään verrattuna. Vapariveekasin yläkierrosten laulu on vaihtunut veekuutosen matalampaan murinaan, joka kuulostaa ainakin ratavideon perusteella aika mitäänsanomattomalta. Toivottavasti tehtaan insinöörit saavat asiaan vielä parannusta ennen auton esittelyä.

Lue lisää