Mersun uutuuskatumaasturin ensimmäiset kuvat vuosivat nettiin – G-luokan ja GLS:n pikkuveli GLB näyttää tältä

Automaailmassa on liikkunut jo pitkään huhuja siitä, että Mercedes-Benz toisi varsin laajan katumaasturivalikoimansa täydennykseksi vielä yhden mallin. Se sijoittuu kompaktin GLA:n ja keskikoisen GLC:n väliin, joten auton nimeksi tulee loogisesti GLB. GLA ja GLC ovat varsin sulavalinjaisia ilmestyksiä, mutta GLB on hieman toista maata. Se saisi kuulemma vaikutteita maasturilegenda G-luokasta, joten muodoista tulisi kulmikkaammat.

Uutuus on bongattu jo testiajoissa, mutta se on ollut vielä todella vahvan naamioinnin peitossa. Nyt ainakaan etupään muotoja ei tarvitse enää arvailla, koska GLB:stä vuosi ensimmäiset kuvat nettiin täysin naamioimattomana. Oranssiksi kauttaaltaan maalattu prototyyppi odotteli ilmeisesti törmäystestejä tehtaan pihalla, ja se onnistuttiin vangitsemaan kameran linssille etuviistosta. Takapään linjoistakin voidaan esittää jo arvailuja kuvien perusteella.

Monet ovat odottaneet etukäteishuhujen perusteella, että GLB toistaisi lähes yksi yhteen maasturilegenda G:n muotoja hieman pienemmässä mittakaavassa. Asia ei kuitenkaan ole näin, vaan auto on huomattavasti pehmeälinjaisemman oloinen tarkoituksenmukaisen suorista perusmuodoista huolimatta. GLB vaikuttaisikin olevan muotoilunsa osalta lähempänä Mersun kookasta GLS-katumaasturia, joten todella äijämäinen kulmikkuus säilyy jatkossakin G-luokan yksinoikeutena.

GLB:n nokkaa koristaa muista Mercedeksen SUV-malleista tuttu isolla tähdellä koristettu maski, ja etuvaloissakin on kovasti samaa näköä kuin Mersun muissa katumaastureissa. Takavalot ovat puolestaan vaakasuorassa esimerkiksi GLS:n tyyliin. GLB tehdään samalle etuvetopohjaiselle perusrakenteelle kuin juuri lanseerattu A-luokka ja myös pikapuoliin tulossa oleva uusi GLA. Tätä pohjalevyä hyödynnetään myös CLA:n ja B-luokan seuraavissa sukupolvissa.

Suosittelemme

GLB toimiikin katumaasturivaihtoehtona tila-automalliselle B-luokalle, ja autosta saattaa tulla tarjolle myös seitsemänpaikkainen versio. Sisätiloissa saadaan nauttia Mercedeksen uusimmasta MBUX-tietoviihdejärjestelmästä, joka esiteltiin uuden A-luokan myötä. Kojelautaa dominoi kaksi leveää näyttöä, ja varustelistalle kuuluu myös tunnelmavalaistuksen ja luksusluokasta tuttujen ajoavustimien kaltaisia herkkuja.

Moottorivalikoima seurannee pitkälti muiden kompaktiluokan Mersujen esimerkkiä, eli tarjolle tulee eritehoisia turbobensoja ja -dieseleitä korkeintaan nelisylinterisinä. Perusmallit lienevät pelkästään etuvetoisia, mutta nelivedonkin saa toki lisähintaan. GLB:n myynti alkaa todennäköisesti ensi vuoden mittaan, jolloin Mersun kompaktiautovalikoiman pitäisi olla jo kuuden mallin mittainen.

LähdeCarscoops

Aihepiirin uusimmat

Uusi Daihatsu Taft haluaa haastaa jälleen Suzuki Jimnyn maastossa

Daihatsu Taft on jääny Suomessa toistaiseksi aika vieraaksi automalliksi, mutta kyseessä on alkujaan täälläkin paremmin tunnetun Suzuki Jimnyn kilpailija.

Dacian SUV-suosikki uudistuu – kolmannen sukupolven Dusteria saa myös hybridinä

Osittain kierrätysmuovista valmistettu Dacia Duster siirtyy kolmanteen sukupolveensa, joka on edeltäjäänsä näyttävämpi ja sähköisempi.

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Tyyliniekan uusimmat