Mersun uusi A-luokka vuosi julkisuuteen – katso ensimmäiset kuvat kompaktiluokan uutuudesta

Mersu uskaltautui aivan uusille urille, kun ensimmäinen A-luokka lanseerattiin 20 vuotta sitten. Vain vajaan 3,6 metrin pituinen tötterö oli erikoinen ilmestys muiden 1990-luvun Mercedesten joukossa, ja auto oli kaiken lisäksi vielä merkkinsä ensimmäinen etuvetoinen henkilöauto. A-luokan debyyttiä varjosti auton kaatuminen ruotsalaislehden hirvenväistökokeessa, mutta Mersu paransi pikkuistaan pian ja toi ajovakaudenhallinta ESP:n vakiovarusteeksi. ESP:n voittokulku kaikkien uusien autojen varusteeksi alkoi juuri tästä. Pikku-Mersun toinenkin sukupolvi tehtiin samalla reseptillä, mutta mitat kasvoivat toki hieman. Suurempi muutos koettiin, kun autosta tehtiin sporttisen oloinen hatchback viitisen vuotta sitten.

Lähemmäs Audi A3:a ja BMW:n 1-sarjaa tuotu A-sarjalainen on menestynyt mukavasti, joten stuttgartilaiset jatkavat samoilla linjoilla. Neljännen sukupolven A-luokan naamioituja testiprototyyppejä on bongattu jo jonkin aikaa, ja nyt auto putkahti julkisuuteen täysin naamioimattomana. Uutuus kuvattiin ilmeisesti tehtaan takapihalla, jossa se odotteli törmäystestejä oranssinväriseksi maalattuna. Tuoreen hatchbackin takana pilkotti myös mallivalikoimaan uutena versiona lisättävä sedan-korinen versio, josta annettiin esimakua jo keväällä Shanghain autonäyttelyssä esitellyn konseptin avulla.

A-luokan naamailme muuttuu huomattavasti entistä vihaisemmaksi, kun nykyiset etuvalot korvataan kapeammilla viiruilla. Lisäksi maski käännetään ylösalaisin muutaman jo nähdyn AMG-mallin tyyliin. Vastaava nokka tulee muuten myös pian esiteltävään kolmannen sukupolven CLS:ään, joten tuimailmeisiä tähtikeuloja on luvassa enemmänkin. A-luokan kylkilinja on puolestaan pitkälti entisellään, mutta rauhattoman oloiset pokkaukset muuttuvat selkeälinjaisemmiksi. Takapäähän tuodaan tuoretta otetta aiempaa leveämpien ja litteämpien takavalojen avulla, jollaiset nähdään myös neliovisessa porrasperässä.

Sisätiloja koristaa jatkossa isommista Mersuista tuttu digitaalinen tuplanäyttö, eli nykyinen törröttävä tabletti on pian historiaa. Edullisemman pään versioissa saatetaan kuitenkin hyödyntää vastaisuudessakin analogista mittaristoa. Sisustan pitäisi olla hieman nykymallia väljempi kasvaneiden ulkomittojen sekä akselivälin ansiosta, ja takapenkille on helpompi käydä isomman oviaukon ansiosta. Auto tehdään nykyisen MFA-pohjalevyn evoluutioversion varaan, ja moottorivalikoimassakaan ei ole odotettavissa radikaaleja yllätyksiä. Mercedes-AMG:n A 45 -huippuversiossa pitäisi olla vähintään 400 heppaa, ja tulossa saattaa olla vieläkin tehokkaampi hybridimalli.

Suosittelemme

Uuden A-luokan hatchback esitellään todennäköisesti maaliskuisessa Geneven autonäyttelyssä tasan kuusi vuotta edellisen Aapelin debyytin jälkeen. Tähtimerkin kompaktiautovalikoima täydentyy sedanin lisäksi vielä B-luokan tila-autolla ja neliovisella CLA-coupélla, joka asemoidaan nykymallia sekä porrasperäistä A-luokkaa arvokkaammaksi. Sedanista tulee tarjolle myös jatkettu versio Kiinan markkinoille, ja luonnollisesti myös GLA-crossover saa seuraajan. Se saattaa kuitenkin olla nykymallia maastohenkisempi, ja nimikin voi muuttua GLB:ksi.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Uusi Daihatsu Taft haluaa haastaa jälleen Suzuki Jimnyn maastossa

Daihatsu Taft on jääny Suomessa toistaiseksi aika vieraaksi automalliksi, mutta kyseessä on alkujaan täälläkin paremmin tunnetun Suzuki Jimnyn kilpailija.

Dacian SUV-suosikki uudistuu – kolmannen sukupolven Dusteria saa myös hybridinä

Osittain kierrätysmuovista valmistettu Dacia Duster siirtyy kolmanteen sukupolveensa, joka on edeltäjäänsä näyttävämpi ja sähköisempi.

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Tyyliniekan uusimmat