Mersun pick-up on vain naamioitu Nissan

Autonvalmistajat yrittävät yleensä pitää uutuusmallinsa salassa, mutta Mercedes on hehkuttanut tulevaa avolavaansa yllättävän paljon jo etukäteen. Autosta on julkaistu tiiseripiirroksia jo monta vuotta ennen virallista julkaisua, ja toki tuleva pick-up on bongattu myös salavalokuvaajien linsseihin mm. Stuttgartin ympäristössä.

Automaailmassa on ollut hyvin tiedossa, että lava-Mersu tehdään Nissan NP300 Navaran pohjalle. Yhteisten perusrakenteiden käyttö on lava- ja pakettiautojen kohdalla hyvin yleistä, koska niiden pienehköt myyntimäärät eivät tee täysien uusien rakenteiden kehittämisestä kannattavaa. Nissan-Renault-allianssi on hyödyntänyt Navaraa myös Renaultin Alaskan-nimisen pick-upin kohdalla, joten japanilaismerkin lava-auto-osaaminen on otettu laajasti käyttöön.

mersu_4

Mersu on kuitenkin vakuutellut, että merkin pick-upista tulee aito tähtikeula Nissanin rakenteiden käytöstä huolimatta. Testiprototyypit ovat olleet sen verran vahvasti naamioituja, että niistä ei ole oikein päässyt perille auton muotoilusta. Nyt Mercedes julkaisi lava-autostaan piirrosten sijasta ihan oikeita tiiserikuvia, koska pick-upin tuotantoversiota enteilevä konsepti esitellään jo parin päivän kuluttua.

mersu_2

Kuvat ovat vielä hieman hämäriä, mutta tärkein asia erottuu heti. Lava-Mersun ohjaamo on nimittäin lähes täysin identtinen Nissanin kanssa, ja ainoastaan nokkaan ja perään on muotoiltu uusia linjoja. Etuvalot vaikuttavat todella suipoilta hitusen Ford-henkiseen tyyliin, ja maskissa on ilmeisesti hieman samaa henkeä kuin esimerkiksi AMG:n GT-superautossa. Sisustasta ei pysty sanomaan vielä mitään, mutta Mersu lupaa sen olevan premium-merkille sopivaa luokkaa. Materiaalien pitäisi siis olla huomattavasti arvokkaampia kuin työkalumaisemmassa Navarassa.

Suosittelemme

mersu_3

Mersu on valinnut pick-up-konseptilleen varsin erikoisen esittelypaikan, koska se paljastetaan ylihuomenna Tukholmassa. Jäämme odottelemaan parempia kuvia ja tietoja autosta. On myös mielenkiintoista nähdä, antaako Mercedes jo nyt vihjeitä lava-auton lopullisesta nimestä. Julkisuudessa sitä on arveltu mm. GLT:ksi tai X-luokaksi.

Aihepiirin uusimmat

Aitoja muskelijenkkejä tulee vielä kerran Eurooppaan – Dodge laivaa Atlantin tälle puolelle 55 Swinger-Challengeria ja -Chargeria

Dodgenkin tulevaisuus on sähköinen, mutta sitä odotellessa muskeliautoistaan tunnettu merkki on lanseerannut markkinoille koko liudan ”Last Call” -erikoisversioita viimeisistä V8-malleistaan. Niitä saadaan myös Eurooppaan pienenpienen erän verran.

Mersun sähköautot saavat “johtotähdet” myös päiväajovaloihin – mallina toimii äskettäin esitelty CLA-konsepti

Mercedes-Benzin EQ-brändättyjen sähköautojen muotoilu ei ole ollut kovin mieleenpainuvaa, koska hieman mitäänsanomattomilla pehmeänpyöreillä linjoilla on pyritty ennen kaikkea pieneen ilmanvastukseen. Jatkossa tiedossa on kuitenkin omaleimaisempaa designia.

Yhden perheen omistama huippuhieno 1967 Pontiac GTO on muskeliautojen aatelia

Jotkut voisivat kutsua tätä autoa jo ylientisöidyksi, mutta voiko 57-vuotiaalle perhekalleudelle antaa liikaa hellyyttä?

Uusi VW Tiguan tuotiin julkisuuteen – suosikki-SUV:ssa on nyt kurvikkaammat linjat ja pistokehybridissä parhaimmillaan 100 kilometrin sähköinen toimintasäde

Volkswagen Tiguan on noussut viime vuosina kaikessa hiljaisuudessa valmistajansa myydyimmäksi malliksi yleisen SUV-buumin vanavedessä. Jossakin vaiheessa myös Tiguan muuttuu täyssähköautoksi, mutta sitä ennen on vielä yhden polttomoottoripohjaisen sukupolven vuoro.

Tyyliniekan uusimmat