Portaaliakseleilla varustettu Mercedes-AMG G63 4×4 “Squared” on jo tehtaan jäljiltä sen luokan ökymaasturi, että ujompien ei kannata edes harkita auton ratin taakse nousemista. Vielä erottuvamman isosta G:stä saa viemällä auton tuning-spesialisti Mansoryn pajalle, jolloin tulokseksi saadaan Gronos 4×4 -nimeä totteleva luomus.
Mansory asentaa autoon ensinnäkin erittäin röyhkeän näköisen korisarjan, joka säilyttää G-luokan kantikkaat perusmuodot mutta poistaa autosta esimerkiksi kylkilistat. Ehkäpä tästä syystä Mansory kertoo, että muhkeilla lokasuojanlevityksillä ja hiilikuituisella konepellillä varustetun korisarjan suunnittelussa on ajateltu myös aerodynamiikkaa.
Ulkokuoren muutoksiin lukeutuvat lisäksi tuulilasin yläpuolelle sovitetut lisävalot, perään asennetun varapyörän hiilikuituinen kotelo ja vähintään riittävästi erilaisia ilma-aukkoja. Mansoryn luomuksen erottavat lähtökohdastaan myös reilun kokoinen kattospoileri sekä takapuskurin alla komeileva ”suojakaide”. Mansorylle tuttuun tyyliin autossa on käytetty reilusti hiilikuitua, jota löytyy esimerkiksi peilinkoteloista, vilkkujen juurista, ilmanottoaukkojen reunoista ja lokasuojanlevityksistä.
Panssarivaunua muistuttavaan autoon saa lisähintaan myös ihka-aidon panssaroinnin. Mansoryn alla pyörivät 22-tuumaiset takovanteet, jotka on kietaistu 325/55-profiilisille, asfaltille sekä maastoon sopiville Pirellin renkaille molemmilla akseleilla. Sisusta on verhoiltu ainakin kuvien yksilössä pääosin valkoisella sekä sinisellä nahalla, ja starttinappula on sovitettu sisäkattoon. Takaosastolta löytyvät puolestaan täyspitkällä keskikonsolilla toisistaan erotetut erillisistuimet. Bling blingiä saadaan vielä oviverhoiluihin upotetuista sadoista ledeistä, jotka luovat värikkään tähtitaivaan efektin.
Tuning viimeistellään moottorivirityksellä, joka houkuttelee AMG:n nelilitraisesta tuplaturbokasista 850 hevosvoiman huipputehon ja tasan 1000 newtonmetrin maksimiväännön. Näillä eväillä ”panssarivaunu” pinkaisee sataseen 4,5 sekunnissa ja yltää sähköisesti rajoitettuun 210 km/h:n huippunopeuteen. Gronos 4×4:n hintaa ei ole vielä kerrottu, mutta 10 yksilön valmistusmäärä ja lähtökohdan noin 300 000 euron veroton hinta eivät lupaile kovin edullisia taksoja.