Mercedes-Benz GLC uudistui – tarjolla on mietoja ja pistokehybridejä parhaimmillaan 120 kilometrin sähköisellä toimintasäteellä

C-luokan tekniikkaa hyödyntävästä GLC-katumaasturista on tullut yksi Mersun myydyimmistä malleista. Niinpä auton ulkonäköön ei ole tehty malliuudistuksessa turhan radikaaleja muutoksia, mutta pinnan alla lähes kaikki on uutta.

Myös kori on kasvanut uudistuksessa tavalliseen tapaan. Kuuden sentin pituuslisä on jaettu akselivälin sekä korinylitysten kesken, ja sivuikkunalinja nousee nyt hillitysti perää kohti. Takavalot edustavat Mercedeksen suippoa nykytyyliä, ja lokasuojat ovat saaneet muotopokkaukset. Keulasta uutuuden tunnistaa parhaiten maskiin asti ulottuvista etuvaloista, ja maskin tyyli riippuu varustetasosta.

GLC edustaa nyt vakiona Avantgarde-linjaa, mutta saatavilla on myös AMG-Line sporttisemmilla puskureilla ja maskilla. Aerodynamiikkaa on hiottu oviin sijoitetuilla peileillä ja etureunoistaan kapeammilla astinlaudoilla, jotka myös likaavat etumatkustajien housunpuntteja vähemmän. Vannekoko vaihtelee 18-20 tuuman välillä, ja kääntösädettä voi pienentää lisävarustelistalta löytyvällä nelipyöräohjauksella, joka kääntää takapyöriä 4,5 asteen verran.

X254-korikoodia totteleva uusi GLC on tehty tuoreesta C-luokasta tutulle perusrakenteelle. Tämä näkyy myös sisustassa, jota dominoivat 12,3-tuumainen mittaristonäyttö sekä hieman kuljettajaa kohti käännetty 11,9-tuumainen pystysuuntainen keskiruutu. Käyttöjärjestelmänä palvelee Stuttgartin tähtimerkin uusin MBUX, ja tavaratilan perusvetoisuus on kasvanut 600 litraan. Hybridimallien 32,2 kWh:n akku vaatii kuitenkin tilansa, joten niiden takakontin volyymiksi kerrotaan 463 litraa.

Suosittelemme

Voimanlähdevalikoima tarjoaa pelkästään enemmän tai vähemmän sähköistettyjä vaihtoehtoja, ja polttomoottorina palvelee aina kaksilitrainen nelonen. Myös neliveto kuuluu kaikkien versioiden vakiovarustukseen. Bensapuolen aloitusmallina toimii 48 voltin sähköjärjestelmällä varustettu 204-heppainen GLC 200, ja dieseleistä edullisin on 197-hevosvoimainen 220 d. Bensahybridejä ovat 313-heppainen GLC 300 e sekä 381-heppainen GLC 400 e, kun taas GLC 300 de -dieselhybridi tarjoaa 333 pollea.

Pistokehybridien entistä suurempi akku mahdollistaa WLTP-standardin mukaan jopa 120 kilometrin sähköisen toimintasäteen, eli lukema on enemmän kuin tuplaantunut 50 kilometrin arvoon yltäneeseen edeltäjään verrattuna. Hinnat julkaistaan vasta myöhemmin kesällä, mutta suunta on varmasti ylöspäin nykymalliin verrattuna.

LähdeAuto Bild

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Dacian SUV-suosikki uudistuu – kolmannen sukupolven Dusteria saa myös hybridinä

Osittain kierrätysmuovista valmistettu Dacia Duster siirtyy kolmanteen sukupolveensa, joka on edeltäjäänsä näyttävämpi ja sähköisempi.

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Tyyliniekan uusimmat