MAINOS: Hovisepät

EUREKA!

Hamilton-kellot
nyt Hovisepiltä.

Tutustu ja ihastu

Mercedes-AMG luopuu C 63:n neloskoneesta – pellin alle ei tule kuitenkaan veekasia

Mercedes-AMG C 63 ehti olla kahden sukupolven ajan saksalainen tulkinta muskeliautosta nokalla ärjyvän veekasin myötä, mutta kolmannessa painoksessaan autosta tehtiin turbonelosella varustettu pistokehybridi. Se ei ole ollut fanien mieleen, ja potentiaaliset asiakkaatkin ovat nyrpistäneet uudelle C 63:lle nenäänsä.

Brittiläinen Autocar tietää kertoa, että nykyisen C 63:n myyntilukemat ovat jääneet kauaksi odotuksista lähes kaikilla markkina-alueilla, vaikka auto on kaikkien aikojen tehokkain C-sarjalainen 680 hevosvoiman kokonaistehonsa ja 1018 newtonmetrin maksimivääntönsä myötä. Ongelmana on C 63:n bensakoneena toimiva kaksilitrainen turbonelonen, joka jää fiiliksensä ja äänimaailmansa osalta valovuosien päähän edeltäjien kahdeksanmukisista myllyistä.

Mercedes-AMG C 63
Kuva: Mercedes-AMG

Monimutkaiseen hybridivoimalinjaan yhdistetyn turbonelosen piti AMG:n visioiden mukaan tuoda F1-tunnelmaa kadulle, vaikka formuloiden polttomoottorina palveleekin turboahdettu V6. Tämä täky ei ole kuitenkaan vedonnut ostajiin, jotka ovat päätyneet mieluummin esimerkiksi kolmelitraisella turbokuutosella varustettuun BMW M3:een. Baijerilainen on jättänyt stuttgartilaisen myyntiluvuissa niin selkeästi varjoonsa, että Mercedes-AMG on Autocarin tietojen mukaan päättänyt laittaa C 63:n voimalinjan kokonaan uusiksi auton faceliftin yhteydessä.

Kaksilitrainen turbonelonen korvataan tupla-ahdetulla kolmelitraisella suoralla kuutosella, joka löytyy jo esimerkiksi E 53:n ja CLE 53:n pellin alta. C 63:ssa se saa kuitenkin suuremman mallinumeron velvoittamana lisää tehoa, ja lisäksi C 63:n taka-akselin yhteyteen sijoitettu sähkömoottori korvataan kuulemma polttomoottorin ja vaihteiston väliin sovitetulla ratkaisulla. C 63:n voimavarat saattavat jopa laskea tämän ratkaisun myötä, mutta kuutoskoneen äänimaailma lisää ainakin tunnelmaa.

Mercedes-AMG C 63
Kuva: Mercedes-AMG

Varsinaisesta tehon puutteesta ei kuitenkaan tarvitse kärsiä, koska kuutoskoneisessa C 63:ssa pitäisi olla Autocarin tietojen mukaan yli 659 heppaa ja 881 newtonia. Sama voimalinja päätyy C 63:n lisäksi myös katumaasturikoriseen GLC 63:een, joka on myöskin tällä hetkellä neloskoneinen. Fanit olisivat varmasti toivoneet V8:n paluuta, mutta sen sovittaminen C-luokan keulalle olisi vaatinut faceliftissä liian kalliita muutoksia auton rakenteeseen ja esimerkiksi uudet törmäystestit.

Suosittelemme


Kahdeksanpyttyisestä voimanlähteestä ei kuitenkaan tarvitse luopua tämän kokoluokan AMG-Mersussa, koska C-luokan perustekniikkaa hyödyntävä coupé-korinen CLE 63 saa nokalleen ihkauuden nelilitraisen tuplaturbokasin. Siinä hyödynnetään eksoottisemmissa merkeissä ja esimerkiksi Mercedes-AMG GT Black Series -erikoismallissa käytettyä 180 asteen kampiakselia, joka kylläkin häivyttää AMG:n tavaramerkkeihin kuulunutta veekasin jylinää.

Mercedes-AMG C 63
Kuva: Mercedes-AMG
LähdeCarscoops


Lue lisää