Mazda esittelee uusiutuvia polttoaineita hyödyntävän urheiluauton konseptin – merkki aikoo tarjota polttomoottorikäyttöisiä ajajan autoja niin kauan kuin mahdollista

Mazda ei ole pitänyt kiirettä sähköistymisen suhteen, vaikka japanilaismerkki onkin tuonut markkinoille pari täyssähköautoa. Niitä enemmän Mazdan sydän sykkii kuitenkin polttomoottoreille, ja tästä aiotaan pitää kiinni myös tulevaisuudessa.

Mazda tuo Tokiossa järjestettävän Japan Mobility Show’n parrasvaloihin uuden urheiluautokonseptin, josta julkaistiin jo ensimmäinen tiiserikuva ennen virallista ensi-iltaa. Kuva jättää vielä paljon arvailujen varaan, koska siinä näkyy vasta pala tutkielman takakylkeä. Se on kuitenkin jo selvää, että kyseessä on jonkinlainen neliovinen coupé eikä perinteinen kaksiovinen sportti. Lisäksi sivuikkunalinjassa ja pulleassa takalokasuojassa on paljon samaa näköä kuin nykyisessä Mazda3:ssa, mutta kaikki on pykälää tai paria litteämpää.

Mazdan konseptiauto
Mazdan konseptiauto. Kuva: Mazda.

Mazda kertoi tiiserikuvan julkaisun yhteydessä, että konseptin on tarkoitus näyttää kuinka merkki aikoo rakentaa kestävän kehityksen mukaisia ajajan autoja pitkälle tulevaisuuteen, eli kohti vuotta 2035. Kestävyys tarkoittaa tässä yhteydessä polttomoottoreita, joiden on tarkoitus käydä mm. levästä tehdyllä hiilineutraalilla ”bensalla”. Mazda esittelee urheiluautokonseptin ohella myös uuden hiilidioksidipäästöjä talteen ottavan järjestelmän, joka leikkaa kuulemma päästöjä sitä tehokkaammin mitä enemmän autolla ajetaan.

Suosittelemme


Mazdasta on tullut yksi automaailman äänekkäimpiä puolestapuhujia uusiutuville polttoaineille, jotka voisivat toimia vaihtoehtona akkusähköautoille. Mazdan kiinnostus aiheeseen johtuu ennen kaikkea merkin pitkistä perinteistä kevyiden urheiluautojen, eli käytännössä MX-5:n suhteen. Tällaisten autojen muuttaminen sähkökäyttöisiksi ilman merkittävää painonlisäystä olisi ainakin nykyisellä akkuteknologialla vähän liiankin suuri haaste.

Mazda MX-5
Mazda MX-5. Kuva: Mazda.

Niinpä merkki lähti viime vuonna mukaan Toyotan ja Subarun kanssa toteutettavaan kehitysprojektiin, jonka tavoitteena on optimoida polttomoottoreita entisestään. Mazda aikoo käyttää useita eri tapoja hiilineutraaliuden saavuttamiseksi, ja merkin perinteisiin kuuluva wankelmoottorikin on saamassa jälleen uuden elämän. Wankelin uusin versio on suunniteltu mahtumaan samaan tilaan kuin sähkömoottori, jolloin sitä voidaan tarvittaessa hyödyntää olemassa olevissa sähkömalleissa ainakin toimintamatkan pidentäjänä.

Mazda Iconic SP -konseptiauto
Mazda Iconic SP -konseptiauto. Kuva: Mazda.
LähdeAutocar


Lue lisää