Bisnoden myöntämä vuoden 2015 Loyalty Awards -merkkiuskollisuuspalkinto menee kuljettajille, jotka löytyvät Toyotan ratin takaa.
Toyota on ollut aiempinakin vuosina toistuvasti listan kärjessä. Viime vuonna jopa kaksi kolmesta Toyotan omistajasta valitsi merkin uudelleen auton vaihdon yhteydessä.
“Toyotan voittoa korostavat vuodesta toiseen toistuva hyvä sijoitus sekä kärkijoukon ylivoimaisesti suurimmat myyntimäärät”, toteaa Bisnoden toimitusjohtaja Juha Airaksinen.
Hyvänä Loyalty Awardsien kakkosena oli Subaru ja sen jälkeen Dacia, Skoda ja Kia.
Edellisvuoden yllätysvoittaja Dacia tippui kolmannelle sijalle, mutta se on silti vakiinnuttanut asemansa kärkijoukossa. Dacia onnistui viime vuonna houkuttelemaan suhteellisesti eniten autoilijoita rattinsa taakse muilta merkeiltä.
Suosittelemme
”Vaikka päästöskandaalin kytkettyjen merkkien suunta on laskeva, muutokset edellisvuoteen ovat melko pieniä. Lisäksi Volkswagen piti melko hyvin asemansa. Vuoden päästä kuva voi olla hyvin erilainen”, toimitusjohtaja Juha Airaksinen Bisnodesta jatkaa.