Vuoden 1967 Fastback-korinen Ford Mustang on yksi ikonisimpia muskeliautoja, ja se on toiminut myös usean täyssähköisen kopion esikuvana. Nyt yksi niistä sai virallisen hyväksynnän suoraan Detroitista Fordin pääkonttorilta.
Kyseessä on Lontoossa päämajaansa pitävän Charge Carsin luomus, joka on myös ulkoisesti lajinsa onnistuneimpia ja esikuvalleen uskollisimpia. Fordin Charge Carsille myöntämä lisenssi lienee myös klassikkoautoharrastajien mieleen, koska vaara aidon asian sähkökäyttöiseksi muuttamisesta pienentynee sen myötä olennaisesti.

Fordin ja sähköautospesialistin solmima sopimus tarkoittaa, että Charge Cars voi suunnitella ja valmistaa täyssähköisen Mustang-klooninsa täysin omin voimin. Klassiset muodot syntyvät pellin sijasta kevyistä komposiittimateriaaleista, ja päälinjat ovat pitkälti identtiset esikuvan kanssa. Tyyli on kuitenkin kertaluokkaa modernimpi, ja niinpä esimerkiksi kromiosia on turha etsiä autosta. Lisäksi oviin on sovitettu nykyaikaiset sivupeilit, ja maski on monen muun sähköauton tavoin umpinainen.

Modernia linjaa edustavat myös ledivalot sekä sisätilojen kuppipenkit, nappuloilla varustettu ratti ja nykyajan pakollinen varuste eli tietoviihdejärjestelmän näyttö. Voimalinja koostuu puolestaan neljästä sähkömoottorista ja 63 kWh:n akkupaketista. Kokonaistehoksi kerrotaan hulppeat 543 hevosvoimaa ja väännöksi vieläkin hulppeammat 1500 newtonmetriä.

Näillä voimavaroilla 60 mailin tuntinopeuteen (96 km/h) pinkaistaan tarkalleen 3,99 sekunnissa, ja yhdellä latauksella pitäisi päästä parhaimmillaan 322 kilometriä. Usean sähkömoottorin myötä autosta löytyy myös vääntöä saman akselin pyörien välillä jakava torque vectoring -toiminto, jonka pitäisi kohentaa ajettavuutta.
Suosittelemme
Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään koko kansan sähköauto. Charge Cars aikoo valmistaa luomuksestaan vain 499 yksilön erän, ja hinnat alkavat 350 000 punnasta eli noin 400 000 eurosta. Todennäköisempää on siis jatkossakin bongata aito 1967 Mustang täyssähköisen luksuskopion sijasta.

