Stellantis-konsernin uuteen elämään jälleen kerran elvyttämä Lancia julkaisi jo yli vuosi sitten digitaalisia kuvia Ypsilon-pikkuauton HF-sporttiversiosta. Nyt auto esiteltiin oikeassa elämässä Baloccon testiradalla Italiassa.
Ypsilon HF on tekniikkansa osalta läheistä sukua mm. Alfa Romeo Junior Velocelle ja muutama viikko sitten lanseeratulle Peugeot 208 GTi:lle, jonka peruskorillakin on paljon yhteistä Lancian kanssa. HF:ää vauhdittaa yksi sähkömoottori, jonka tuottamat 280 hevosvoimaa ja 345 newtonmetriä välitetään etupyörille. Pitoa kohentaa Torsenin lukko, joten Ypsilon HF:n pitäisi pinkaista pelkästä etuvedosta huolimatta 5,6 sekunnissa nollasta sataan. Huippunopeus on kuitenkin rajoitettu elektronisesti 180 km/h:n lukemaan. Akkujen kapasiteetti on puolestaan 54 kWh ja WLTP-standardin mukainen toimintamatka parhaimmillaan 370 kilometriä.

HF:ssä on myös vakiomalleja jäykempi alusta, muokattu jousitusgeometria ja 20 milliä matalampi kulkuasento. Lisäksi raideväliä on levitetty niin edessä kuin takanakin 30 millin verran, ja jarruja on kohennettu Aclonin osilla. Satulat ovat nelimäntäiset ja etujarrulevyjen halkaisija 355 milliä. Ulkoisesti Ypsilon HF:n tunnistaa sporttisemmasta korisarjasta ja uniikeista 18-tuumaisista vanteista. Korisarjaan kuuluvat mm. isommilla ilma-aukoilla varustettu etupuskuri, lokasuojanlevikkeet, takadiffuusori sekä ikonista punaista elefanttia esittävät HF-logot. Korin väriksi ovat tarjolla Nero Ardesia -, Bianco Quarzo – ja Arancione Lava -nimiset sävyt, joista viimeksi mainittu kumartaa Fulvian sekä Stratoksen klassisten ralliversioiden suuntaan.


Sisätilojen osalta Ypsilon HF:ää on höystetty sähkösinisellä kojelaudalla, alumiinipolkimilla, Econyl-materiaalilla verhoilluilla sporttipenkeillä ja ympäri ohjaamoa sirotelluilla HF-logoilla. Vakiovarusteluun kuuluvat myös 10,25-tuumaiset tuplanäytöt räätälöitävissä olevilla grafiikoilla, älypuhelimen langaton lataus, tunnelmavalaistus ja autonomisen ajamisen kakkostasolle sijoittuvat ajoavustimet. Lisäksi HF:stäkin löytyy Lancian omaleimainen ”kahvipöytä” taukoja silmällä pitäen.

Jos pienempikin teho riittää, Ypsiloniin saa myös myös HF Line -varustetason joka näyttää puuttuvia lokasuojanlevityksiä ja tuumaa pienempiä pyöriä lukuun ottamatta pitkälti identtiseltä ”aidon” HF:n kanssa. Sisustan puolellakin tunnelma on astetta miedompi, ja voimanlähteenä palvelee joko 110-heppainen 1,2-litrainen bensakone miedon hybriditekniikan parina tai perustason sähkövoimalinja.
Suosittelemme
Lancia esitteli samalla myös merkin kunniakkaita perinteitä jatkavat ralliversiot uuden Ypsilonin pohjalta. Niissä ei ole sähköstä tietoakaan, vaan voimanlähteenä toimii 1,2-litrainen turboahdettu kolmipytty etuakseliston mekaanisen lukon parina. Aloitustason Ypsilon HF Racingissä on 145 hevosvoimaa ja 38 900 euron lähtöhinta. Ypsilon Rally 4 HF tarjoaa puolestaan 212 heppaa, Sadeyn viiisipykäläisen vaihteiston, kohennetut jarrut ja kunnon rallivarusteet 74 500 euron aloitushintaan.

