Lamborghini Urus -katumaasturi näyttää livenä vieläkin futuristisemmalta ja myös kuulostaa hyvältä

Lamborghini alkoi 80-luvulla valmistaa kulmikasta LM002-maasturia, jonka asiakkaita olivat lähinnä Hollywood tähdet ja muut autoista rahalla erikoisuutta hakevat. Laatikkomainen ajoneuvo oli kuitenkin liian kulmikas Lamborghiniksi ja se tuotanto loppui 90-luvun puolella.

Nyt tarjolla on, pitkän odotuksen jälkeen, Urus-katumaasturi, jonka ulkonäkö on melkoisen futuristinen. Yleensä konseptiautojen tuotantomalleista tulee hillitympiä, mutta Uruksen tapauksessa näin ei ole. Itse asiassa livenä nähtävä Urus on sarjatuotantoversiona ja eritoten luonnossa, mainoskuvien ulkopuolella, vieläkin futuristisemman näköinen, kuin sen aiemmin julkistettu konsepti.

Urus ei sovi harmaata ja hillittyä linjaa autossaan arvostavalle kuljettajalle, vaan ihmiselle joka haluaa näkyä. Ja se todellakin näkyy! Videolla nähtävä keltainen väri nostaa näkyvyyden potenssiin kaksi ja sokeakin huomaa auton, sillä myös äänimaailma on kunnossa. Auton käynnistys- ja ajoäänet on viritetty kohdalleen perinteitä kunnioittaen ja naapurin mummo tietää varmasti milloin Urus-mies tai -nainen on lähdössä kylille.

https://www.facebook.com/pogforever/videos/2044824299072551/

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Dacian SUV-suosikki uudistuu – kolmannen sukupolven Dusteria saa myös hybridinä

Osittain kierrätysmuovista valmistettu Dacia Duster siirtyy kolmanteen sukupolveensa, joka on edeltäjäänsä näyttävämpi ja sähköisempi.

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Tyyliniekan uusimmat