Lahdessa nähtiin viikonloppuna myös entinen palopäällikön jenkkirauta

Oldsmobilen vastaus 60-luvun kasvaneeseen farkkutarpeeseen oli Vista Cruiser -nimeä kantanut pitkäkatto, jota valmistettiin kolmessa sukupolvessa vuosina 1964-77. Tyylikkäät jenkit muistetaan kahdesta enismmäisestä korimallistaan innovatiivisesta kattorakenteestaan, jossa on käytetty lasia tekemään sisätiloista valoisammat. Vista Cruiserit jakoivat korinsa GM:n Buick Sport Wagonin kanssa, ja koko malli pohjautui vanhempaan Oldsmobilen Cutlassiin.

Lahden Autot ja viihde 2019 jenkkiautonäyttelyosastolta saattoi viime viikonloppuna bongata hieman tavallista erikoisemman Vista Cruiserin. Hieno tulenpunainen Oldsmobile on nimittäin aikanaan kuulunut itse Los Angelesissa asuneelle palopäällikö Simmonsille, joka on käyttänyt autoa niin työssään kuin vapaa-ajallaankin. Oldsia koristaa auton historian tuntien harvinaisen hyvin teemaan sopiva liekkikuvio, sekä entisestä omistajasta muistuttavat nimilogot ovissa. Maltan rististä varioitu logo on sekin vanhaa perua, ja se on toteuttanut Kelly & Sons -niminen maalaamo.

Auton nykyinen omistaja on Eskilstunassa Ruotsissa vaikuttava Keijo Hokkanen, joka onnistuneesti vaalii auton mielenkiintoista menneisyyttä. Moottori on malliston pienin, eli 5,7-litran 350, joka tunnetaan myös Rocket V8 -nimellä. Etupyöriltä löytyy levyjarrut, ja auton aikaisemman ympäristön huomioiden myös ilmastointi on osattua ruksia lisävarustelistalta. Tuulilasi on ajalleen tyypilliseen tapaan tummennettu yläostastaan. Sähköllä toimii tässä autossa myös takalasi, mikä on taatusti erikoisempi herkku.

Suosittelemme

Amerikkalaista innovatiivisuutta parhaimmillaan edustaa myös joko alaspäin, tai vaihtoehtoisesti sivulle aukeava takaluukku. Lastatessa tavaroita pitkään autoon on eduksi, kun pääsee mahdollisimman lähelle takapuskuria. Pienellä picnic-reissulla taas on mukava laskea perälauta alas, ja vaikka istuskella hörppien mustaa Amerikan kasvisuutejuomaa nautiskellen. Keijolle Amerikanfarkku toimii nykyisin niin koirakaverin, kuin maallisen omaisuuden kuljetusvälineenä. Mikäs on miehen kruisaillessa, kun alla on näin komea päällikkotason menopeli, nam!

Lue lisää