Kiinan suurin sähköautonvalmistaja rahtaa autojaan jättimäisellä uudella laivalla

Tuliterän BYD Explorer No. 1 mega-aluksen neitsytmatkan suuntana on Eurooppa.

Viime vuonna Kiinasta tuli maailman suurin ajoneuvojen viejä, ja maan autoteollisuus jatkaa vain kasvuaan myrskyn lailla. Tässä kuussa valmistui ensimmäinen kiinalainen rahtilaiva, joka on rakennettu nimenomaan ajoneuvojen vientiä varten. Jättiläismäinen laiva on jo lähtenyt liikkeelle suuntanaan Eurooppa.

BYD Explorer No. 1 pystyy kuljettamaan jopa 7 000 ajoneuvoa, ja kuten jo nimestäkin voi päätellä, sen on tilannut käyttöönsä Kiinan suurin sähköautonvalmistaja BYD. Tarkalleen ottaen rahtialus on Zodiac Maritime Ltd:n hallinnassa, ja sen on rakentanut International Marine Containers Group Co.

Laiva on olennainen osa BYD:n kasvustrategiaa, sillä yritys pitää hallussaan Kiinan myydyintä automerkkiä, ja yhtiö on myös noussut maailman kymmeneksi suurimmaksi autonvalmistajaksi. Vaikka Tesla myikin enemmän sähköajoneuvoja vuoden 2023 viimeisellä neljänneksellä, BYD onnistui pitämään paikkansa maailman toiseksi suurimpana sähköautojen valmistajana koko viime vuoden ajan.

Kuva: BYD.

Osana suunnitelmaansa tulla maailman suurimmaksi sähköautonvalmistajaksi BYD laajentaa myyntiään ulkomailla, ja yrittää toden teolla murtautua suurille ja perinteisille autojen ostomarkkinoille. Tärkeysjärjestyksestä kertoo se, että BYD Explorer No. 1 on menossa neitsytmatkalleen kohti Eurooppan automarkkinoita. Laiva lähti liikkeelle Koillis-Kiinan satamakaupunki Longkousta, ja pysähtyi Yantaissa tammikuun 9. päivänä. Nyt se on matkalla Shenzeniin BYD:n pääkonttorin kautta lopullisena määränpäänään Euroopan edullisia sähköautoja kaipaavat kansalaiset.

BYD:in upouudella megalaivalla voi olla kuitenkin vielä vastatuulta purjeissaan, sillä Kiinan autoteollisuuden kasvu on saanut Euroopan hallitukset miettimään vakavasti oman teollisuutensa tukemista, ja kiinalaisia autonvalmistajia koskevia tulleja.

Suosittelemme

Tästäkin huolimatta uuden laivan saaminen käyttöön on tullut autovalmistajalle kreivin aikaan. Financial Times on nimittäin tuoreessa raportissaan julkistanut, että käsillä on alati paheneva rahtilaivojen pula. Tämä taas johtuu päätöksestä romuttaa vanhemmat alukset pandemian aikana, mikä on johtanut nouseviin rahtaushintoihin, sekä nostanut yleisellä tasolla vientikustannuksia. BYD:in uuden aluksen kantama on 15 800 merimailia, ja se toimii osittain maakaasulla, jonka kerrotaan edustavan puhtaampaa vaihtoehtoa perinteisille laivojen polttoöljyille.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Stellantis palkitsee työntekijöitään viime vuoden myynneistä miltei kahdella miljardilla eurolla

Viime vuoden vahvan myynnin jälkeen Stellantis palkitsee ahkeroijansa tuoreella ja muhkealla potilla, sillä työntekijät saavat yhteensä huikeat 1,9 miljardia euroa.

Nelipaikkaisten avo-Mersujen perinteet jatkuvat – uusi CLE Cabriolet korvaa sekä C- että E-sarjan avomallit

Mercedes esitteli viime kesänä aiemmat C- ja E-luokan coupét korvaavan kaksiovisen CLE Coupén, ja samassa yhteydessä vilautettiin myös avoversion ensimmäiset kuvat. Nyt CLE Cabrioletista julkaistiin kaikki viralliset tiedot sopivasti ennen keväällä tapahtuvaa myynnin aloitusta.

Tästä piti tulla BMW i8:n seuraaja – klassisen M1:n henkeä tavoitellut i16 ei kuitenkaan päässyt tuotantoon

BMW:n M-divisioonan lippulaivana toimiva möhkälemäinen XM-katumaasturi on herättänyt melkoisesti tunteita, joista useimmat eivät ole kovin positiivisia. Tunnemyrskyä ei liennyttäne sekään tieto, että asioiden mentyä toisin baijerilaisten valikoimaan voisi nyt kuulua keskimoottorinen urheiluauto alkuperäisen M1:n hengessä.

Jaguar Land Rover hidastaa sähköautosuunnitelmiaan – hybridit saavat lähivuosina suuremman painoarvon

Moni merkki on ilmoittanut julkisuuteen kunnianhimoisia sähköautotavoitteita, joista kiinni pitäminen voi olla kuitenkin vaikeaa markkinoilla viime aikoina tapahtuneiden muutosten jälkeen. Nyt päivitetyistä suunnitelmistaan kertoi intialaisen Tatan omistama brittiyhtymä Jaguar Land Rover.

Tyyliniekan uusimmat